Näytä aineistokuvailu.

FSD3204 Valtarakennetutkimus 2011

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Ruostetsaari, Ilkka (Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu)

Asiasanat

demokratia, eliitit, joukkoviestimet, järjestöt, kansainvälistyminen, luottamustoimet, poliittinen eliitti, poliittinen päätöksenteko, ristiriidat, sosiaalinen tausta, sosiaaliset verkostot, urakehitys, vaikuttaminen, valta, valtarakenteet

Sisällön kuvaus

Valtarakenneaineistossa on tutkittu suomalaisen yhteiskunnan valtaeliittiä. Tutkimuksen vastaajat olivat seuraavilta yhteiskunnan eri sektoreilta: politiikka, hallinto, elinkeinoelämä, järjestöt, joukkotiedotus, tiede ja kulttuuri. Tutkimus kohdistuu sektoreiden johtaviin institutionaalisiin asemiin, rooleihin, eikä niissä toimiviin henkilöihin sinänsä. Vuonna 2011 eliittiasemia oli noin 1400. Tutkimuksen teemoja olivat muun muassa ura, kansainvälistyminen, vuorovaikutus, vaikuttaminen sekä lapsuuden ja nuoruuden koti.

Uraan liittyen kysyttiin, millä alueella vastaajan nykyinen päätoimi on ja onko heillä mahdollisia muita toimia jollakin muulla alueella. Lisäksi kartoitettiin luottamustehtäviä, jäsenyyttä eri järjestöissä ja epävirallisissa ryhmissä sekä urakehitykseen myönteisesti vaikuttaneita tekijöitä. Vuorovaikutusta mitattiin esittämällä haastatelluille lista yhteydenpitotahoista ja pyytämällä haastateltuja arvioimaan yhteydenpidon tiheys ja kertomaan yhteydenpidon luonne. Yhteydenpitotahoja olivat mm. tasavallan presidentti, puolue, ministeriöt, kunta, puolustusvoimat, kirkko, eri järjestöt, korkeakoulut ja yritykset. Lisäksi pyydettiin kertomaan, miten usein vastaaja esiintyy joukkotiedotusvälineissä ja missä määrin hän on työnsä vuoksi yhteydessä nuoruusvuosien tuttuihin. Kansainvälistymistä kartoitettiin kysymällä oliko vastaaja opiskellut tai työskennellyt ulkomailla ja oliko hänellä henkilökohtaisia kontakteja ulkomaisiin tahoihin.

Vaikuttamiseen liittyen kysyttiin, mitä yhteydenpidon muotoja vastaaja pitää tärkeimpinä oman organisaationsa kannalta. Vastaajia pyydettiin arvioimaan eri tahojen (eduskunta, kulttuurielämän edustajat, lehdistö, palkansaajajärjestöt, EU yms.) vaikutusvaltaa ja kuinka tärkeinä he pitivät erilaisia periaatteita omaa toimialaansa koskevassa poliittisessa päätöksenteossa. Lisäksi kysyttiin, kuinka voimakkaiksi he kokivat ristiriidat tai vastakohtaisuudet eri ryhmien välillä. Vastaajille esitettiin myös joukko yhteiskuntaan liittyviä väittämiä, joihin heidän pyydettiin ottamaan kantaa. Lopuksi tiedusteltiin lapsuuden ja nuoruuden kotiin liittyen äidinkieltä sekä vanhempien koulutusta, ammattiryhmää, luottamustehtäviä ja puoluekantaa.

Taustamuuttujina ovat vastaajan toimintasektori, sukupuoli, syntymävuosi, asuinlääni, koulutus, sijoittuminen yhteiskuntaluokkiin, bruttotulot sekä puolue, jota vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.

Pysyvä linkki tähän aineistoon:

Suora linkki tähän välilehteen:

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa