EVAn Arvo- ja asennetutkimukset

Kuvaus

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) kansallisia asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984 alkaen. Tutustu myös EVAn EU-asennetutkimukset 1992-2012-sarjaan. EVA luopui jaosta kansallisiin ja EU-asennetutkimuksiin vuonna 2013. Vuodesta 2018 alkaen EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on kerätty säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa.

Sarjassa on tutkittu suomalaisten yhteiskunnallisia asenteita ja arvoja sekä käsityksiä nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Tutkimussarjalla pyritään mittaamaan ja erittelemään kansalaisten kokemuksia yhteiskunnan toimivuudesta ja sen eri sektoreista. Aineistot mahdollistavat kansalaismielipiteen yksityiskohtaisen empiirisen tarkastelun ja muutosten systemaattisen seurannan. Kussakin aineistossa on mukana sekä uusia, kyselyhetkellä ajankohtaiseksi nousseita aihepiirejä että pysyviä teemoja, joita on samoilla kysymyksillä seurattu sarjan aiemmissa tutkimuksissa.

Käsiteltyjä aiheita ovat mm. demokratia, markkinatalous, hyvinvointi, ympäristö, yhteiskunta ja politiikka, Suomen kansainvälinen asema, EU-jäsenyys, lama, taloudellinen kasvu, suomalaisten identiteetti ja suomalaisten suhtautuminen tulevaisuuteen. Tutkimuksia ovat toteuttaneet EVAn toimeksiannosta pääosin Yhdyskuntatutkimus ja Taloustutkimus. Lisätietoja asennetutkimuksista saa EVAn Arvopankista.