Tampereen yliopistosta valmistuneiden sijoittumisseuranta

Kuvaus

Tampereen yliopisto on seurannut vastavalmistuneiden työllistymistä nk. sijoittumis- ja uraseurantatutkimuksilla, joissa tarkastellaan yliopistosta valmistuneiden työllisyystilannetta noin vuoden kuluttua valmistumisesta. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työllistymistä on tutkittu vuonna 1994 valmistuneista alkaen vuosittain. Lisäksi kandidaatiksi valmistuneiden työelämään sijoittumista koskevia aineistoja on arkistoitu vuoden 2010 kandidaateista alkaen. Jokaisessa aineistossa on useita nykyiseen työtilanteeseen, työnantajaan ja työnhakuun liittyviä kysymyksiä. Taustatietoina ovat mm. vastaajan sukupuoli ja koulutusala. Jatkotutkinnon suorittaneille on tehty vastaavia kyselyjä vuodesta 1996 alkaen. Sarjan aineistoja kerättiin vuoteen 2016 asti.