FSD3457 Yliopistoista vuonna 2014 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2019

Aineisto on käytettävissä (C) vain tutkimukseen ja ylempiin opinnäytteisiin (esim. väitöstutkimukseen, pro graduun ja ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön). Aineistoa ei saa käyttää opetukseen, opiskeluun (esim. harjoitustöihin) tai alempiin opinnäytteisiin.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Yliopistoista vuonna 2014 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2019

Aineistonumero

FSD3457

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3457

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto

Muut tekijät

  • Ollikainen, Jyrki (Tampereen yliopisto. Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta)

Sisällön kuvaus

Uraseurannoilla kerätään vuosittain valtakunnallisesti tietoa yliopistoista valmistuneiden työllistymisestä ja työelämän osaamistarpeista. Vuoden 2019 uraseurannalla kartoitettiin vuonna 2014 Suomen yliopistoista valmistuneiden varhaista työuraa ja työtilannetta viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Kyselyn teemoja ovat mm. tyytyväisyys tutkintoon, urapolun vaiheet, tämänhetkinen työtilanne, työllistymisen laatu ja yliopistokoulutuksen merkitys työllistymiseen.

Aluksi tiedusteltiin vastaajan osallistumisesta erilaisiin koulutuksiin ja opintoihin yliopistotutkinnon suorittamisen jälkeen sekä tyytyväisyyttä tutkintoon. Tämän jälkeen kysyttiin vastaajan työuran kokonaisuudesta ja mahdollisista valmistumisen jälkeisistä työttömyysjaksoista sekä tyytyväisyydestä työuraan.

Seuraavaksi kartoitettiin vastaajan työllisyystilannetta vastaushetkellä. Kysymykset käsittelivät mm. työnantajaorganisaation tyyppiä ja työtehtävien luonnetta. Vastaajalta tiedusteltiin työn vaatimustason ja yliopistokoulutuksen keskinäistä vastaavuutta sekä mahdollisia syitä koulutustasoa huonosti vastaavan työpaikan vastaanottamiseen.

Lopuksi tiedusteltiin näkemyksiä yliopistokoulutuksen merkityksestä työelämän kannalta. Erityisesti vastaajaa pyydettiin arvioimaan erilaisten taitojen tärkeyttä nykyisessä työssä sekä niiden kehittymistä yliopisto-opintojen aikana. Mainittuja työelämävalmiuksia olivat muun muassa analyyttiset taidot, tiedonhankinta- ja ongelmanratkaisutaidot, sosiaaliset taidot, koordinointitaidot, tieto- ja viestintätekniikan osaaminen, viestintä eri kielillä sekä opetus-, koulutus- ja ohjaustaidot.

Taustamuuttujina aineistossa ovat vastaajan sukupuoli, ikä valmistuessa, koulutusala, yliopisto, tutkinnon taso (päättyvä kandidaatintutkinto/maisteri tai lääketieteen lisensiaatti), tutkinnon laajuus ja maakunta.

Asiasanat

akateeminen työvoima; korkeakouluopiskelu; osaaminen; tutkinnon suorittaneet; työelämävalmiudet; työhönsijoittuminen; työllistyminen; työura; yliopistot

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Yliopistoista valmistuneiden uraseuranta

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (C) vain tutkimukseen ja ylempiin opinnäytteisiin.

Kerääjät

  • Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto

Ajallinen kattavuus

2014 – 2019

Aineistonkeruun ajankohta

2019

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Aalto-yliopistosta, Hanken Svenska handelshögskolanista, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Åbo Akademista, Taideyliopistosta sekä Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vaasan yliopistoista vuonna 2014 valmistuneet ylemmän korkeakoulututkinnon, lääketieteen lisensiaatin tutkinnon tai päättyvän kandidaatin tutkinnon suorittaneet

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Kysely lähetettiin kaikille valmistuneille, joiden yhteystieto löytyi. Valmistuneita lähestyttiin joko tekstiviestillä tai kirjeitse. Yliopistojen alumneja voitiin lähestyä lisäksi sähköpostitse.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

39,6

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tietoarkistossa aineistosta on tunnisteellisuussyistä poistettu avomuuttujat. Samoista syistä ikämuuttuja (bv3) on luokiteltu viiden vuoden välein, kotikunta on karkeistettu maakunnaksi (bv10), koulutusalamuuttujassa (bv11) on yhdistetty kaksi luokkaa ja tulojen (q21) 9000 euroa ylittävät summat on yhdistetty yhteen luokkaan. Lisäksi yritysten määrä muuttujassa q8a on TOP-koodattu.

Tietoarkistoon luovutetusta aineistosta puuttuivat ammattinimikkeeseen (q15), työnantajaan (q16) ja työpaikan paikkakuntaan (q17) liittyvät avomuuttujat sekä muu, mikä? -tyyppiset avomuuttujat.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto: Yliopistoista vuonna 2014 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2019 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2021-03-01). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3457

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Maistereiden ja tohtorien uraseuranta käynnissä -tiedote 30.9.2019 [verkkodokumentti]. https://www.aarresaari.net/tiedote_3092019 [viitattu 17.7.2020].

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suorsa, Outi & Sainio, Juha (2020). Osaamisesta yliopistojen maisteriseurantakyselyiden 2017 - 2019 pohjalta [verkkodokumentti]. Aarresaari. Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto. https://www.aarresaari.net/download/98/uraseurantaraportti_osaamisesta_2020/pdf [viitattu 10.8.2020].

Tynjälä, Päivi & Rautopuro, Juhani & Aittola, Helena & Jääskelä, Päivikki & Markkanen, Ilona & Virolainen, Maarit & Virtanen, Anne (2021). Tutkinto takana : yliopistojen kandipalautekyselyn sekä maisterien ja tohtorien uraseurantakyselyjen 2018, 2019 ja 2020 tulokset. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8865-4

Ollikainen, Antti (2021) Yliopistosta moninaiseen asiantuntijatyöhön: tarkastelussa yliopistossa opitut työelämätaidot ja koulutuksen laatu. Pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntapolitiikka, Jyväskylän yliopisto.

Ronja Sandbacka, Does family leave have an effect on the career? An empirical analysis of highly educated women's labour market outcomes. Master's thesis in Economics, Åbo Akademi University, 2022.

Naukkarinen, J. & Bairoh, S. (2022). Gender differences in early careers of Finnish engineers. Frontiers in Education 2022, Uppsala, 8-11 Oct. doi: 10.1109/FIE56618.2022.9962687

Sandbacka, Ronja (2022). Does family leave have an effect on the career? : An empirical analysis of highly educated women's labour market outcomes. Master theses of economics. Helsinki: University of Helsinki.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.