FSD3339 Liikunta-alan tutkinnon suorittaneiden urapolut 2018-2019

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

Liikunta-alan tutkinnon suorittaneiden urapolut 2018-2019

Dataset ID Number

FSD3339

Persistent identifier

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3339

Data Type

Qualitative

Authors

  • Jama, Kaisa-Mari (Jyväskylän yliopisto)

Abstract

Aineistossa liikuntaneuvojan, liikunnanohjaajan (AMK/YAMK) tai liikuntatieteiden maisterin tutkinnon vuosina 2004-2015 suorittaneet henkilöt kertovat urapoluistaan. Aineisto on kerätty Tietoarkiston Penna-työkalulla ja sisältää 61 kirjoitusvastausta, joista seitsemän on kerätty pilottikeruuna ennen varsinaisen keruun alkamista.

Kirjoituskutsussa vastaajia pyydettiin kertomaan laajasti omasta koulutuksestaan, työurastaan sekä uraan liittyvistä käännekohdista elämässä. Kirjoittajat kertovat esimerkiksi henkilöistä, harrastuksista ja tapahtumista, jotka ovat johtaneet eri opiskelu- ja työpaikkoihin. Lisäksi kirjoituksissa käsitellään vastaajien merkittävimmiksi kokemia työpaikkoja suhteessa opintoihin. Kirjoittajia ohjeistettiin myös kertomaan, mikä heidät on saanut pysymään liikunta-alalla tai jos he eivät enää työskennelleet liikunta-alalla, mikä tähän päätökseen on johtanut.

Taustatietoina aineistossa on tieto siitä, onko kirjoitus pilotti- vai varsinaisesta keruusta, vastaajan ikä ja sukupuoli sekä suoritetut tutkinnot valmistumisvuosineen. Lisäksi kerättiin tieto siitä, työskenteleekö vastaaja liikunta-alalla vai jollain muulla alalla. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja on helppo selata.

Keywords

ammatillinen kehitys; ammattitaito; koulutus; liikunta-ala; osaaminen; työpaikat; työpaikat; työura; urakehitys; uranvalinta; urheiluopistot; urheiluoppilaitokset

Topic Classification

Series

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Jama, Kaisa-Mari (Jyväskylän yliopisto)

Collection Dates

  • 2018-09-20 – 2018-11-15
  • 2018-12-18 – 2019-02-28

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

Liikunta-alan tutkinnon vuosina 2004-2015 suorittaneet

Time Method

Poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta

Ei-todennäköisyysotanta: itsestään muotoutunut näyte

Pilottikeruuseen tutkija kontaktoi potentiaaliseen kohderyhmään kuuluvia henkilökohtaisesti. Varsinaisen keruun kirjoituskutsua jaettiin oppilaitosten alumnirekisterien ja ammattiliittojen kautta sekä sosiaalisessa mediassa. Vastauksia pyydettiin niin liikunta-alalla yhä olevilta kuin alaa vaihtaneiltakin.

Collection Mode

Oma kirjoitus tai päiväkirja: verkon kautta saatu (Penna-kirjoitusaineistojen keruutyökalu)

Research Instrument

Aineistonkeruuohjeistus: kirjoitusohje

Data Files

61 kirjoitusta txt-muodossa. Aineistosta on tuotettu lisäksi selailtava html-versio sekä taulukkomuotoinen csv-versio.

Data File Language

The data files of this dataset are available in the following languages: Finnish.

Qualitative data are available in their original language only and are not translated.

Data Version

1.0

Completeness of Data and Restrictions

Neljässä vastauksessa kirjoittajan valmistumisvuosi ei osu keruussa rajattuihin vuosiin 2004-2015.

Aineisto on kerätty akateemisen ja kirjallisen ilmaisun tarkoituksiin, joten aineistoon on voitu harkinnanvaraisesti jättää jatkokäytölle tarpeellisia henkilötietoja, kuten kirjoittajaan viittaavia epäsuoria tunnisteita. Tietoarkistossa suorat tunnisteet ja tarvittaessa vahvat epäsuorat tunnisteet, kuten yritysten nimet, on poistettu tunnisteellisuussyistä. Tietoarkiston merkinnät on tehty [hakasulkein].

Alkuperäinen aineisto sisälsi 68 vastausta. Kuusi vastaajaa ei antanut lupaa arkistoida kirjoitustaan ja yksi kirjoitus poistettiin, sillä se sisälsi vain taustatiedot.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Jama, Kaisa-Mari (Jyväskylän yliopisto): Liikunta-alan tutkinnon suorittaneiden urapolut 2018-2019 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2021-04-30). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3339

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Special Terms and Conditions for Access

Aineisto voi sisältää epäsuoria tunnistetietoja. Aineisto-otteita julkaistessaan jatkokäyttäjän tulee tapauskohtaisesti harkita, mitä tietoja otteesta täytyy poistaa tai muuttaa tutkimuseettisten käytäntöjen mukaisesti.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Publications Tooltip

Jama, K-M., Tynjälä, P., Aarto-Pesonen, L., Malinen, A. & Hämäläläinen, R. 2021. Liikunta-alan tutkintokoulutuksen merkitykset valmistuneiden elämänkertomuksissa - fenomenografinen analyysi. Liikunta & Tiede 58 (4), 82-90.

Kaisa-Mari Jama, Päivi Tynjälä, Leena Aarto-Pesonen, Anita Malinen & Raija Hämäläinen (2021): To stay or to leave? Career story models of Finnish sports graduates, Sport, Education and Society, DOI: 10.1080/13573322.2021.1997979

Jama, Kaisa-Mari (2023) Career-themed life narratives of sports graduates: intertwinement of careers and nonwork elements of life. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9565-2

Jama, K-M., Tynjälä, P., Aarto-Pesonen, L., Malinen, A. & Hämäläinen, R. The meaning of difficulties in career narratives: the case of sports graduates. International Journal for Educational and Vocational Guidance (2023). https://doi.org/10.1007/s10775-023-09618-7

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.