FSD3330 EVAn Arvo- ja asennetutkimus talvi 2019

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Asiasanat

Euroopan integraatio, arvot, asenteet, eduskuntavaalit, hallituksen muodostaminen, ilmastonmuutokset, puolueet, päätöksenteko, verotus, ympäristökysymykset

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat eduskuntavaalit ja hallituksen muodostaminen, verojärjestelmän muutos, ilmastoteot sekä päätösvallan jakautuminen kansallisvaltioiden ja Euroopan unionin välillä.

Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa hyvinvointia, tuloeroja, EU:ta ja maahanmuuttoa.

Seuraavaksi kartoitettiin vastaajien mielipiteitä kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen koostumuksesta, pääministerin puolueesta ja hallituksen toiminnan painotuksista. Edelleen tiedusteltiin, miten eri veromuotoja tulisi muuttaa. Ilmastonmuutokseen liittyen kysyttiin, mihin ilmastotekoihin, kuten lentomatkustamisesta luopumiseen tai energian käytön vähentämiseen, vastaajat olisivat valmiita ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi.

Euroopan unioniin ja EU-jäsenyyteen liittyen kysyttiin päätösvallan jakautumisesta jäsenmaiden ja unionin välillä. Vastaajat kertoivat myös, miten aktiivisesti he seuraavat EU-jäsenyyteen liittyviä asioita ja miten he suhtautuvat EU-jäsenyyteen. Lisäksi vastaajat arvioivat EU:n tulevaa kehitystä ja sitä, miten EU-jäsenyys on muuttanut Suomea. Lopuksi kartoitettiin vastaajien näkemyksiä euron ja EMU-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista Suomelle nykyisessä taloustilanteessa.

Taustamuuttujia olivat sukupuoli, ikäryhmä, asuinkunnan koko, asuinmaakunta, peruskoulutus, ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, työnantaja, työsuhde, toimiala, puoluekanta (mitä puoluetta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt), ammatillinen keskusjärjestö ja yhteiskuntaluokka sekä talouden yhteenlasketut bruttotulot.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.