FSD3310 Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa 2016

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa 2016

Aineistonumero

FSD3310

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3310

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Kainulainen, Sakari (Diakonia-ammattikorkeakoulu)
  • Niemelä, Mikko (Turun yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos)

Muut tekijät

  • TNS Global

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin vastaajien onnellisuutta, tunteita sekä halujen tyydyttymistä. Tutkimus on osa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Eriarvoisuuden torjuminen niukkuuden aikana (TITA) -hanketta (päätösnumero: 293103).

Vastaajilta kysyttiin, kuinka tyytyväisiä tai tyytymättömiä he olivat elämäänsä kokonaisuutena, millaiseksi he kokivat mielialansa, saavuttivatko he haluamiaan asioita, millaiseen yhteiskunnalliseen asemaan he sijoittaisivat itsensä ja miten tyytyväisiä he olivat yhteiskunnalliseen asemaansa.

Kysyttiin myös, saivatko vastaajan vanhemmat toimeentulotukea tai olivatko he pitkään työttöminä vastaajan ollessa teini-ikäinen. Tiedusteltiin myös, oliko vastaaja saanut toimeentulotukea viimeisen vuoden aikana. Lisäksi tiedusteltiin vastaajien tuloa, veloista aiheutuvia menoja sekä kuinka vastaajat saivat menonsa katetuiksi nykyisillä tuloillaan.

Seuraavaksi kysyttiin, millaisia tunteita ja kuinka usein vastaajat olivat kokeneet viimeisten 12 kuukauden aikana ja kuinka paljon he tekivät erilaisia virkistäviä ja mielekkäitä asioita. Kysyttiin myös kuinka paljon vastaajat välittivät eri ihmisryhmien hyvinvoinnista ja kuinka läheltä vastaajat olivat kokeneet haastavia elämäntilanteita.

Taustamuuttujina ovat sukupuoli, syntymävuosi, asumismuoto, asunnon omistussuhde, koulutus ja työmarkkina-asema.

Asiasanat

asuminen; eriarvoisuus; hyvinvointi; toimeentulotuki; tyytymättömyys; tyytyväisyys; työttömyys; yksineläjät

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • TNS Global

Ajallinen kattavuus

2016

Aineistonkeruun ajankohta

2016-04 – 2016-06

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

18 - 79-vuotiaat suomenkieliset mannersuomalaiset

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Lähtöotos kerättiin yksinkertaisella satunnaisotannalla ja sen koko oli 18786 havaintoa. Lähtöotoksesta kerättiin 2534 havainnon kokoinen näyte, joka kiintiöitiin iän, sukupuolen sekä alueen mukaan. Kiintiöiden täytyttyä otoksesta ei enää tehty lisää haastatteluja näytteeseen.

Keruumenetelmä

Puhelinhaastattelu

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

106 muuttujaa ja 2534 havaintoa.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Arkistoidusta aineistosta on tunnisteellisuussyistä poistettu kuntamuuttuja.

Painokertoimet

Datassa on painomuuttuja bv3, joka painottaa aineiston iän, sukupuolen ja alueen mukaan. Painomuuttujan laskemisessa käytettyjen alueiden jakaumat ovat muuttujassa bv2.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Kainulainen, Sakari (Diakonia-ammattikorkeakoulu) & Niemelä, Mikko (Turun yliopisto): Hyvinvointi ja eriarvoisuus Suomessa 2016 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-06-11). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3310

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Kainulainen, Sakari (2018). Tulojen ja onnellisuuden välinen yhteys Suomessa. Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2018, s. 57-70.

Kainulainen, Sakari & Saari, Juho (2019). Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka 60:4, s.310-323.

Laaninen, Markus (2019). Luottavatko yksinäiset? : Yleistyneen luottamuksen väestöryhmittäiset erot yksinäisyyden kokemuksen mukaan. Turku: Turun yliopisto. Sosiologian pro gradu -tutkielma.

Sosiaaliturvariippuvuus: sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa? (2017). Toim. Saari, Juho. Tampere: Tampere University Press. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0366-2

Kallio, Johanna & Lintunen, Lotta & Niemelä, Mikko & Blomberg-Kroll, Helena & Kroll, Christian (2020). Lurjuksista kunnon kansalaisia? Kansalaisten asennoituminen toimeentulotuen saajiin 2012-2018. Yhteiskuntapolitiikka 85(3), 246-257. URN:NBN:fi-fe2020061042664

Kainulainen, Sakari (2019). Milloin tulot riittävät edes kohtuulliseen elämään? Yhteiskuntapolitiikka 84:1, s. 92-101. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902144962

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.