FSD3281 Kuntavaaliehdokkaat 2017: vieraskieliset

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

Kuntavaaliehdokkaat 2017: vieraskieliset

Dataset ID Number

FSD3281

Persistent identifier

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3281

Data Type

Quantitative

Authors

Abstract

Tutkimuksessa kartoitettiin vuoden 2017 kuntavaalien vieraskielisten ehdokkaiden yhteiskunnallista taustaa, motiiveja lähteä ehdolle sekä ehdolle asettumisen kannalta tärkeitä voimavaroja.

Kyselyn alussa selvitettiin vastaajan syitä asettua ehdolle sekä sitä, mikä tai kuka tähän päätökseen on vaikuttanut. Vastaajan poliittisia mielipiteitä ja aatteita kartoitettiin esittämällä erilaisia mielipidekysymyksiä ja selvitettiin, mitkä asiat ovat mahdollisesti vaikuttaneet näiden muodostumiseen. Vastaajilta tiedusteltiin, keitä he ajattelevat edustavansa ja heidän luottamustaan ihmisiin ja eri tahoihin.

Kyselyssä tiedusteltiin myös vastaajan vaalikampanjoinnista, muun muassa kuinka paljon aikaa ja rahaa siihen käyttää. Vastaajilta kysyttiin aiempia ehdokkuuksia eri vaaleissa ja valituksi tulemisen kertoja. Heiltä tiedusteltiin, ovatko he toimineet tietyissä kunnallisissa luottamustehtävissä, järjestöissä tai yhdistyksissä. Lopuksi kartoitettiin, ketkä auttavat vastaajia erilaisissa vaalikampanjointiin liittyvissä asioissa.

Taustamuuttujina aineistossa ovat sukupuoli, ikä, tietoja vastaajan ja hänen vanhempiensa synnyinmaasta, vastaajan iästä Suomeen muuttaessa, maahanmuuton syistä, Suomen kansalaisuudesta, äidinkieli, kielitaito, koulutus ja sen pääasiallinen suoritusmaa, opiskeluvuodet, siviilisääty, perherakenne, ehdokaskunnassa asuttujen vuosien määrä, aluemuuttuja, ammattiasema, millä sektorilla työskentelee, ammattiliittoon liittyviä muuttujia, tulot, yhteiskuntaluokka ja muutama muuttuja uskonnollisuuteen liittyen.

Keywords

asenteet; ehdokkaat; kieli ja kielet; kuntavaalit; maahanmuuttajat; maahanmuutto; mielipiteet; motiivit (vaikuttimet); poliittinen käyttäytyminen; politiikka; puolueet; syyt; yhteiskunnallinen asema

Topic Classification

Series

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Tampereen yliopisto

Funders

  • Oikeusministeriö

Time Period Covered

2017

Collection Dates

2017-03-22 – 2017-04-08

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

Vieraita kieliä puhuvat kuntavaalien 2017 ehdokkaat

Time Method

Poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Kokonaisaineisto

Kuntavaalien ehdokasasettelun vahvistuttu oikeusministeriö luovutti Väestörekisterikeskukselle ehdokastietojärjestelmästä ehdokkaiden henkilötunnukset. Henkilötunnusten perusteella Väestörekisterikeskus poimi ehdokkaiden joukosta kaikki vieraskieliset eli äidinkielenään muuta, kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvat ehdokkaat ja heille lähetettiin kutsu osallistua vastaamaan kyselyyn.

Collection Mode

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Response Rate

28

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Data Version

1.0

Related Datasets

FSD3280 Kuntavaaliehdokkaat 2017: kotimaankieliset

FSD3622 Kuntavaaliehdokkaat 2021

Completeness of Data and Restrictions

Tunnisteellisista syistä muuttujassa q6 (puolueeseen liittymisvuosi) alimmat luokat on yhdistetty, jonka jälkeen ne ollaan luokiteltu viiden vuoden välein vuoteen 2011 asti, josta numerointi jatkuu normaalisti. Syntymävuosimuuttujassa q37 vuodet on muutettu ensin iäksi ja sitten luokiteltu ja q67 tulot on luokiteltu tunnisteellisten syiden takia. Muuttuja q34 (ehdokkuuden kunta) on poistettu, sillä jos se olisi jätetty, muita muuttujia olisi joutunut anonymisoimaan ja poistamaan runsaasti, joka olisi vaikuttanut merkittävästi aineiston käytettävyyteen. Muuttujat q35 (ehdokasnumero), q39 (ehdokkaan synnyinmaa) ja q45_1 (äidinkieli, muu) on poistettu tunnisteellisten syiden takia. Lisäksi muuttujat q66 ammattiliitto, q71 (kuuluvuus mihin uskontokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön) ja q71_1 (avo muu mikä? kuuluvuus mihin uskontokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön) on poistettu tunnisteellisten syiden sekä huonon tilastollisen jatkokäytettävyyden takia. Aineistoon jätetyt avovastaukset on käyty läpi ja niistä on tarvittaessa poistettu tunnisteellista sisältöä. Tietoarkiston merkinnät on tehty [hakasulkein] ja tutkijan tekemät merkinnät merkitty [[ ]].

Weighting

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Sipinen, Josefina (Tampereen yliopisto) & Kestilä-Kekkonen, Elina (Tampereen yliopisto) & Tiihonen, Aino (Tampereen yliopisto) & Borg, Sami (Tampereen yliopisto) & Aarnio, Anna-Riikka (Tampereen yliopisto): Kuntavaaliehdokkaat 2017: vieraskieliset [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-12-12). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3281

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Materials

Sipinen, Josefina (2019): Ulkomaalaistaustaiset ehdokkaat kuntavaaleissa 2017. Teoksessa: Kazi, Villiina & Alitolppa-Niitamo, Anne & Kaihovaara, Antti (toim.) Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019: Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. TEM oppaat ja muut julkaisut 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. ISBN 978-952-327-487-7.

Related Publications Tooltip

Kestilä-Kekkonen Elina, Sipinen Josefina, Borg Sami, Tiihonen Aino & Wass Hanna (2018). Kuntademokratiaindikaattorit 2017 [verkkodokumentti]. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 6/2018. Helsinki: Oikeusministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160579 [viitattu 28.10.2019].

Sipinen, Josefina (2019): Ulkomaalaistaustaiset ehdokkaat kuntavaaleissa 2017. Teoksessa: Kazi, Villiina & Alitolppa-Niitamo, Anne & Kaihovaara, Antti (toim.) Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019: Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. TEM oppaat ja muut julkaisut 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. ISBN 978-952-327-487-7

Sipinen, Josefina (2021) Recruitment of Immigrant-origin Candidates in Finnish Municipal Elections. Faculty of Management and Business. Tampere: Tampere University.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.