FSD3246 Vihkioikeuskysely 2017

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Vihkioikeuskysely 2017

Aineistonumero

FSD3246

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3246

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Helander, Eila (Helsingin yliopisto)

Sisällön kuvaus

Kysely kartoitti suomalaisten suhtautumista evankelis-luterilaisen kirkon oikeuteen vihkiä pariskuntia avioliittoon sekä suhtautumista samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen. Tutkimusta on rahoittanut Kirkkohallitus.

Kyselyn alussa tiedusteltiin, kuuluuko vastaaja kirkkoon tai johonkin muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan. Edelleen kartoitettiin tärkeimpiä syitä kirkkoon kuulumiseen. Myös kirkon toimintaan osallistumisesta sekä kirkosta eroamisen suunnittelusta kysyttiin.

Seuraavaksi esitettiin erilaisia väittämiä avioliittolakiin perustuvasta kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien vihkioikeudesta sekä avioliittolain vuoden 2017 muutoksesta, joka ei enää ota kantaa aviopuolisoiden sukupuoleen. Väittämissä puhuttiin mm. kirkollisen vihkimisen juhlavuudesta, siviilivihkimisestä, avioliiton siunauksesta ja kirkon vihkimisoikeudesta luopumisesta. Lisäksi kysyttiin, miten vaikuttaa vastaajan omaan kirkkosuhteeseen, jos kirkko päättää alkaa vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin tai päättää edelleen vihkiä vain miehen ja naisen. Tiedusteltiin myös, tulisiko papilla tai seurakunnalla olla päätösvaltaa siihen, vihkiikö samaa sukupuolta olevia vai ei.

Lopuksi kysyttiin, onko vastaajan lähipiirissä ihmisiä, jotka kuuluvat avoimesti johonkin seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Tiedusteltiin myös, uskooko vastaaja Jumalan olemassaoloon sekä kuinka usein hän rukoilee ja lukee Raamattua.

Taustamuuttujina aineistossa ovat sukupuoli, ikä, suuralue, koulutustaso, ammatti, talouden elinvaihe, kotona asuvien lasten iät, talouden koko, tulotaso, asunnon tyyppi, toimiala, päätöksentekoon osallistuminen organisaation hankinnoissa, yrityksen liikevaihto ja henkilömäärä, asuinpaikka sekä puolue, jota vastaaja viimeksi äänesti.

Asiasanat

Jumala; avioliitto; avioliitto-oikeus; evankelis-luterilainen kirkko; kirkko (instituutio); kirkosta eroaminen; rekisteröity parisuhde; seksuaalivähemmistöt; sukupuolivähemmistöt; vihkiminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus Oy

Ajallinen kattavuus

2017

Aineistonkeruun ajankohta

2017-04-11 – 2017-04-18

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15-79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta

Aineisto kerättiin Taloustutkimus Oy:n Internet-paneelin avulla. Nuoremmista ikäryhmistä tehtiin yliotokset, jotta varmistettaisiin riittävä määrä vastaajia kaikissa ikäryhmissä: 15-24-vuotiaille tehtiin otokseen 3,6-kertainen ja 25-34-vuotiaille 1,5-kertainen yliedustus.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

27,1

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on poistettu tunnisteellisuussyistä alkuperäinen id, puoluekantaa koskeva avomuuttuja sekä postinumero, kuntakoodi ja syntymävuosi.

Painokertoimet

Aineistossa on Paino-niminen painomuuttuja. Aineisto painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan sekä uskontokuntaan kuulumisen osalta 15-79-vuotiasta väestöä edustavaksi. Painotettu aineisto edustaa 4 285 000:a henkilöä eli Suomen aikuisväestöä.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Helander, Eila (Helsingin yliopisto): Vihkioikeuskysely 2017 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2018-08-02). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3246

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Helander, Eila (2017) Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille [verkkodokumentti]. Helsinki: Kirkkohallitus. http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/F359F1ED9F897DD0C225770E0034026E/$FILE/Selvitys%20Suomen%20evankelis%20luterilaisen%20kirkon%20vihkioikeudesta%20luopumisesta%20ja%20avioliittoon%20vihkimisen%20merkityksesta%20kirkon%20identiteetille%2009062017.pdf [viitattu 3.8.2017].

Kallatsa. Laura & Kiiski, Jouko (2019). Vihkiäkö vai ei? Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien oikeudesta kirkolliseen avioliittoon. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 60.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.