FSD3245 Musiikkimessukysely 2013-2014

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Musiikkimessukysely 2013-2014

Aineistonumero

FSD3245

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3245

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Moberg, Marcus (Åbo Akademi)

Sisällön kuvaus

Aineisto käsittelee Suomen evankelisluterilaisen kirkon musiikillisiin tapahtumiin osallistuvien osallistumismotiiveja ja kokemuksia. Kyselyssä tiedustellaan musiikkimieltymyksiä, syitä osallistua uskonnollisiin musiikkitapahtumiin ja uskonkäsityksiä. Tutkimusta rahoittivat Kirkon tutkimuskeskus ja Åbo Akademi.

Aluksi kyselyssä esitettiin kysymyksiä siihen tapahtumaan liittyen, johon henkilö osallistui. Häneltä tiedusteltiin mm. mitkä seikat vaikuttivat osallistumiseen. Sitten tiedusteltiin osallistumisesta evankelisluterilaisen kirkon toimintaan ja musiikin roolista vastaajan elämässä hengellisestä näkökulmasta. Musiikkiin liittyen tiedusteltiin edelleen esimerkiksi, miten eri musiikkityylit sopivat uskonnollisiin tilaisuuksiin ja mitä mieltä vastaaja on kirkon eri tilaisuuksissa käyttämästä musiikista. Vastaajalta kysyttiin edelleen osallistumisesta muiden kristinuskon suuntausten tilaisuuksiin. Lopuksi osallistuja vastasi väitteisiin raamatusta, omasta uskonnollisesta identiteetistä ja kristinuskoon liittyvistä uskomuksista.

Taustamuuttujina aineistossa ovat sukupuoli, ikä luokiteltuna, asuinseutu ja uskontokunta.

Asiasanat

evankelis-luterilainen kirkko; hengellinen musiikki (kristinusko); jumalanpalvelus; mieltymykset; musiikkijuhlat; populaarimusiikki; tapahtumat; uskonnollinen identiteetti; uskonnollinen musiikki; uskonnollisuus

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Moberg, Marcus (Åbo Akademi)

Ajallinen kattavuus

2013-01-01 – 2014-06-30

Aineistonkeruun ajankohta

2013-01-01 – 2014-06-30

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

henkilöt, jotka osallistuivat johonkin yhdeksästä Suomen evankelisluterilaisen kirkon musiikillisesta messutilaisuudesta

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Kyselyyn kerättiin yhdeksässä Suomen evankelisluterilaisen kirkon järjestämässä musiikillisessa tapahtumassa vuosina 2013-2014. Tilaisuudet olivat: vuonna 2013 Espoon pop-messu (2 kertaa), Helsingin metallimessu, Turun ruotsinkielinen metallimessu, Maata näkyvissä -festivaali, Oulugospel ja Tampereen Ristirock. Lisäksi vuonna 2014 kysely kerättiin Kuopion Vappugospelin Dance+Pray -messussa. Tapahtumiin osallistui 1664 henkilöä, joista kyselyyn vastasi 802 henkilöä.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

48,2

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on poistettu arkistoinnin yhteydessä tunnisteellisuussyistä avomuuttuja k2a. Aineistoon jääneistä avomuuttujista on poistettu tarvittaessa tietoja, ja ne on merkitty tuplahakasulkein.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Moberg, Marcus (Åbo Akademi): Musiikkimessukysely 2013-2014 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-04-26). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3245

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Moberg, Marcus (2018). Popular Music Divine Services in the Evangelical Lutheran Church of Finland: Concept, Rationale, and Participants. Journal of Religion and Popular Culture 30/1, 2018.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.