FSD3243 Nuoret estradille: Valokuvaustyöpajat erityisnuorisotyössä 2015-2016

Tekijät

  • Pienimäki, Mari (Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu)

Asiasanat

identiteetti, itseilmaisu, julkisuus, mediakasvatus, medialukutaito, monilukutaito, nuoret, omaehtoisuus, osallistuminen, taide, toimijuus, työpajat, valokuvat, valokuvaus, voimaantuminen

Sisällön kuvaus

Erityisnuorisotyön valokuvaustyöpajoissa kerätty aineisto sisältää kolme havaintopäiväkirjaa, yhden ohjaajien ryhmähaastattelun, kaksi ohjaajan yksilöhaastattelua, neljä nuorten vertaishaastattelua, yhden radio-ohjelmana toteutetun nuorten vertaishaastattelun sekä yhdeksän nuorten yksilöhaastattelua. Työpajoja oli kolme kesällä, syksyllä ja keväällä 2015-2016. Aineisto on osa Koneen säätiön rahoittamaa Nuoret estradille -hanketta.

Työpajoissa nuoret tekivät erilaisia kuvausretkiä ja -tehtäviä ja tutustuivat media-alaan. Haastatteluissa ja havaintopäiväkirjoissa esille nousseita teemoja ovat muun muassa julkisuus ja julkaiseminen, kanssatutkijuus, nuorten osallistuminen päätöksentekoon, kuvien tulkitseminen, mediaosallistuminen, työpajaan sitoutuminen ja sen innostavuus, itsensä ilmaiseminen ja ylipäätään valokuvauksesta oppiminen.

Yksilöhaastattelut tehtiin sekä syksyllä että keväällä. Lisäksi kesällä ohjaajia haastateltiin ryhmässä. Jokaisessa haastattelussa käytettiin omaa haastattelurunkoa. Tutkija myös havainnoi nuoria työpajojen aikana.

Taustatietoja aineistossa ovat haastateltavan ikä, sukupuoli ja ammatti. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja on helppo selata.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.