FSD3157 EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2017

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1a_1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q1a_2] Suomi on mennyt liian pitkälle mukaan globalisaatioon, jatkossa maamme pitäisi palata kohti kansallisempaa taloutta ja politiikkaa

[q1a_3] Maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista

[q1a_4] Panostusta koulutukseen on maassamme voimakkaasti lisättävä, vaikka se merkitsisi määrärahojen vähentämistä joltakin muulta alalta

[q1a_5] On hyvä asia, että julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa siirrytään valinnanvapausmalliin, jossa kansalainen valitsee itselleen palveluntuottajan

[q1a_6] Vaikka yksittäinen kansalainen ei voi paljonkaan vaikuttaa maan asioihin, äänestäminen kannattaa aina

[q1a_7] Suomessa on hyväksyttävä se, että palkka voi jäädä niin alhaiseksi, että riittävään toimeentuloon tarvitaan lisäksi sosiaaliturvaa

[q1a_8] Suomessa on maailman paras peruskoulu

[q1a_9] Kunnallispolitiikassa olisi järjestettävä paljon nykyistä useammin neuvoa-antavia kansanäänestyksiä

[q1a_10] Tuloerot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet maassamme liian suuriksi

[q1a_11] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[q1a_12] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[q1a_13] Mikäli maassamme suhtauduttaisiin myönteisemmin yrittämiseen, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q1a_14] Yhteiskuntamme eliitti ajaa vain omia etujaan, eikä välitä tavallisten suomalaisten elinolosuhteista

[q1a_15] Olennaista julkisissa palveluissa ei ole se, kuka ne tuottaa, vaan se että ne ovat kaikkien saatavilla

[q1a_16] Vanhemmat voisivat osallistua kouluissamme nykyistä enemmän myös opettamiseen

[q1a_17] Kattava sosiaaliturva ja pitkälle viety yhteiskunnan huolenpito tekevät ihmisistä laiskoja ja aloitekyvyttömiä

[q1a_18] Maksaisin henkilökohtaisesti mielelläni nykyistä enemmän veroja

[q1b_1] Kaikilla suomalaisilla on velvollisuus tehdä työtä yhteiseksi hyväksi

[q1b_2] Koen oman kuntani päätöksenteon ja hallinnon itselleni hyvin etäiseksi

[q1b_3] Vaikka Suomen on osaltaan kannettava vastuuta sodan ja vainon kohteeksi joutuneista pakolaisista, nykyisen suuruinen maahanmuutto on liikaa

[q1b_4] Globaalisaatio merkitsee sitä, että ns. halpatyövoiman maat vievät Suomesta enenevästi työpaikkoja

[q1b_5] Verotuksen jatkuvan kiristämisen sijaan julkisen talouden toimintaa pitäisi tehostaa

[q1b_6] On yhdentekevää, tuottaako koulutuspalveluita kunta, kolmas sektori tai yritykset, kunhan opetuksen laadusta ja tasa-arvoisuudesta pidetään huolta

[q1b_7] Venäjä toimii maailmanpolitiikassa oikein ja ansaitsee myös suomalaisten tuen

[q1b_8] Kunnat ovat ottaneet hoitaakseen aivan liikaa tehtäviä

[q1b_9] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[q1b_10] Suomalaisissa kouluissa on panostettava enemmän huippuosaamisen synnyttämiseen, vaikka sitten koulutuksen yleissivistävyydestä tinkien

[q1b_11] Kuntapalvelut kohenevat, jos kuntien oma palvelutuotanto altistetaan kilpailulle yritysten ja kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa

[q1b_12] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti

[q1b_13] On oikein, että huippuosaajille maksetaan työstään selvästi parempaa palkkaa, vaikka se kasvattaisikin tuloeroja

[q1b_14] Koulujen välisistä eroista (mm. oppimistulokset, kouluviihtyvyys) tulisi kertoa vertailuilla, joiden tulokset olisivat kaikkien saatavissa olevaa julkista tietoa

[q1b_15] Kansainvälisen talouden ns. globalisaatiokehitys johtaa hyvinvoinnin maailmanlaajuiseen lisääntymiseen

[q1b_16] Markkinavoimat ohjaavat liikaa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa

[q1b_17] Suomen tulisi liittyä NATOon

[q1c_1] Mahdollisen perustulon tulisi olla niin hyvä, että sillä voi elää, vaikka tämä merkitsisikin verotuksen kiristymistä

[q1c_2] Koska maakunnat päättävät jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollosta, olisi oikein, että ne saisivat myös päättää soten rahoittamiseen tarvittavien verojen määrästä

[q1c_3] Nykyisen kaltainen peruskoulu on jäänne menneisyydestä ja asteittaisen kehittämisen sijaan kaikki tulisi ajatella kokonaan uusiksi.

[q1c_4] Yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin, jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi

[q1c_5] Omassa kunnassani tulisi siirtyä malliin, jossa asukkaat valitsevat kunnanjohtajan tai pormestarin suoralla vaalilla

[q1c_6] Vaikka EU:lla onkin omat pulmansa, se on joka tapauksessa ainoa voima, joka voi ohjata ja hallita Euroopan kehitystä

[q1c_7] Mahdollisuus valita koulu on huono asia, koska se johtaa siihen, että meille syntyy hyviä ja huonoja kouluja

[q1c_8] Suomen tulisi pysyttäytyä NATOn ulkopuolella siinäkin tapauksessa, että Ruotsi liittyisi puolustusliittoon

[q1c_9] Kuntien palvelutuotannossa ei nykyisin ole juurikaan tehostamisen varaa

[q1c_10] Huippulahjakkaille pitäisi olla omia kouluja

[q1c_11] Yhdysvallat toimii maailmanpolitiikassa oikein ja ansaitsee myös suomalaisten tuen

[q1c_12] Opettajien valtaa ja oikeutta järjestyksenpitoon tulisi lisätä kouluissa tuntuvasti

[q1c_13] EU-jäsenyys pakottaa suomalaiset noudattamaan monia sellaisia normeja ja säädöksiä, joita emme halua emmekä tarvitse

[q1c_14] Suomalainen koulujärjestelmä tuottaa lähinnä vain tasapäisiä keskinkertaisuuksia, joilta puuttuu luovuus ja oma-aloitteisuus

[q1c_15] Politiikan moraalia moititaan maassamme suotta, sillä valtaosa poliitikoistamme on rehellisiä ja tunnollisia ihmisiä

[q1c_16] On kuntalaisen etu, että kunnat tuottavat mahdollisimman paljon palveluistaan itse ja hankkivat ulkopuolelta vain täydentäviä palveluita

[q1c_17] Peruskoulussa pitäisi palata tasokursseihin, jotta jokainen oppilas voisi edetä omaa vauhtiaan

[q1c_18] EU:n yhteisen puolustuksen suunnittelu on haihattelua, sillä ilman Yhdysvaltojen tukea EU:IIa ei ole todellista sotilaallista voimaa

[q1d_1] Oma peruskoulu pitäisi voida valita vapaasti kunta- tai koulupiirirajoista riippumatta

[q1d_2] Tuloerot ovat vaarallisia, sillä jonkun vaurastuminen on tavalla tai toisella aina muilta pois

[q1d_3] Kuntien päätöksentekoelimissä on liikaa kuntien omia työntekijöitä, jotka päättävät omista ja toinen toistensa asioista

[q1d_4] Yrityksillä ei pitäisi olla mitään roolia koulujen kehittämisessä

[q1d_5] Suomalaisilla on kaikissa oloissa oltava oikeus yhteiskunnan takaamaan perustoimentuloon

[q1d_6] Yrittäjänä toimimiseen liittyy Suomessa niin suuria maksuja ja riskejä, että 'vain hullu' ryhtyy turvallisen palkkatyön sijasta yrittäjäksi

[q1d_7] Maamme julkisista palveluista suuri osa tulisi ulkoistaa yksityisten palveluntuottajien hoidettavaksi, jotta palveluiden tuotanto tehostuisi

[q1d_8] Työntekijöiden ja työnantajien edut ovat Suomessa nykyään pitkälti yhteneväiset

[q1d_9] Julkiset hyvinvointipalvelut ja -tuet tulisi kohdentaa lähinnä vain niitä eniten tarvitseville ja heikoimmassa asemassa oleville

[q1d_10] Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q1d_11] Kannatan perustuloa, jos se mitoitetaan niin niukaksi, että sen saajan on myös tehtävä työtä

[q1d_12] On hyvä asia, että julkinen terveydenhuolto siirtyy pois kuntien vastuulta maakuntien järjestettäväksi

[q1d_13] Oppilaiden numeroarvostelu pitäisi palauttaa koko peruskoulun alakouluun (luokat 1-6)

[q1d_14] Vaikka Venäjällä on omat ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti

[q1d_15] Jos veroja alennettaisiin, olisin valmis luopumaan joistakin valtiolta ja kunnilta saamistani palveluista

[q2_1] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Lasten päivähoidon tuottaminen

[q2_2] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Infrastruktuurin rakentaminen (kadut, tiet, julkiset rakennukset, vesihuolto, ym.)

[q2_3] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Työllistämistoiminta (esim. kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen)

[q2_4] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Yleisten urheilu- ja virkistyspaikkojen (urheilukentät ja -hallit, ym.) ylläpito

[q2_5] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Kunnan toiminnassa käytettävien kiinteistöjen omistaminen

[q2_6] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Katujen ja teiden ylläpito

[q2_7] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Museoiden ja kulttuuripaikkojen ylläpito

[q2_8] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Koulupalveluiden tuottaminen

[q2_9] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Maankäytöstä päättäminen

[q2_10] Miten alla mainitut tehtävät tulisi mielestäsi järjestää kunnissa? Kirjastopalveluiden tuottaminen

[q3a_1] Kuinka tärkeänä sinä pidät näiden opettamista lapsille peruskoulussa? Yleissivistystä (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3a_2] Kuinka tärkeänä sinä pidät näiden opettamista lapsille peruskoulussa? Ahkeruutta ja työn tekemisen merkitystä (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3a_3] Kuinka tärkeänä sinä pidät näiden opettamista lapsille peruskoulussa? Tiedon hakua ja käsittelyä (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3a_4] Kuinka tärkeänä sinä pidät näiden opettamista lapsille peruskoulussa? Joustavaa ja innostunutta asennetta (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3a_5] Kuinka tärkeänä sinä pidät näiden opettamista lapsille peruskoulussa? Huomisen työelämätaitoja (esim. yrittäjyys, luova ongelmanratkaisu, kansainvälisyys, yhteistyö) (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3a_6] Kuinka tärkeänä sinä pidät näiden opettamista lapsille peruskoulussa? Löytämään 'oma juttu', itseä kiinnostava ala (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3b_1] Jos peruskoulussa lisätään uusien taitojen opettamista, mistä nykyisistä aineista voitaisiin sinun mielestäsi tinkiä? Ei tingitä mistään, lisätään tunteja (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3b_2] Jos peruskoulussa lisätään uusien taitojen opettamista, mistä aineista voitaisiin sinun mielestäsi tinkiä? Yleissivistävien aineiden opetusta (kuten historia, biologia) voidaan vähentää (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3b_3] Jos peruskoulussa lisätään uusien taitojen opettamista, mistä nykyisistä aineista voitaisiin sinun mielestäsi tinkiä? Kielten opetusta voidaan vähentää (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3b_4] Jos peruskoulussa lisätään uusien taitojen opettamista, mistä nykyisistä aineista voitaisiin sinun mielestäsi tinkiä? Taideaineiden opetusta voidaan vähentää (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3b_5] Jos peruskoulussa lisätään uusien taitojen opettamista, mistä nykyisistä aineista voitaisiin sinun mielestäsi tinkiä? Käden taitojen opetusta voidaan vähentää (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q3b_6] Jos peruskoulussa lisätään uusien taitojen opettamista, mistä nykyisistä aineista voitaisiin sinun mielestäsi tinkiä? Liikunnan opetusta voidaan vähentää (asetettu tärkeysjärjestykseen asteikolla 1-6)

[q4a] Kuinka tärkeä asia oman kuntasi kunnallisveron taso sinulle henkilökohtaisesti on?

[q4b] Entä mitä mieltä olet kunnallisverotuksen tasosta omassa kunnassasi suhteessa palvelutasoon (palveluiden määrä ja laatu)?

[q4c] Sote- ja maakuntauudistus poistaa kunnilta lähitulevaisuudessa osan tehtävistä sekä vastaavat verotulot. Arvioi, miten kunnallisverotus kehittyy sote-ratkaisun jälkeen tulevina vuosina omassa kunnassasi?

[q5] Miten viime vuosien pakolaiskriisi Euroopassa on muuttanut omaa suhtautumistasi Suomeen tapahtuvaan maahanmuuttoon?

[q6a] Miten tärkeää sinulle on elää demokraattisesti hallitussa maassa?

[q6b] Entä miten demokraattisesti Suomea hallitaan tällä hetkellä?

[q6c_1] Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Vahva johtaja, jonka ei tarvitse välittää eduskunnasta ja vaaleista

[q6c_2] Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Asiantuntijat, ei hallitus, tekevät päätöksiä sen mukaan, mitä pitävät maalle parhaana

[q6c_3] Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Puolustusvoimat vallassa eli maassa sotilasvalta

[q6c_4] Ole hyvä ja kerro kustakin, mitä mieltä olisit siitä Suomen hallintojärjestelmänä: Demokraattinen poliittinen järjestelmä

[q7_1] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: Iso-Britannia peruu päätöksensä jättää EU (Brexit)

[q7_2] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: EU hajoaa

[q7_3] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: Eurosta luovutaan ja kansalliset valuutat otetaan uudelleen käyttöön

[q7_4] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: Suomi luopuu eurosta

[q7_5] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: Ison-Britannian lisäksi myös muita maita (esimerkiksi Ranska) eroaa EU:sta

[q7_6] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: EU kehittyy liittovaltioksi

[q7_7] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: Suomi eroaa EU:sta

[q7_8] Arvioikaa mahdollisia kehityskulkuja erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidätte sen toteutumista seuraavan 10 vuoden aikana: Euroopan yhdentyminen pysähtyy ja EU muuttuu nykyistä löyhemmäksi valtioiden liitoksi

[q8a] Jos seuraavissa eduskuntavaaleissa on ehdolla puolue, jonka ohjelmaan kuuluisi mm. 'maahanmuuton pysäyttäminen', 'suomalaisen kulttuurin ensisijaisuus' ja 'ero eurosta / EU:sta'. Kuinka todennäköistä on, että äänestäisit tätä puoluetta?

[q8b] Kuinka todennäköistä olisi, että äänestäisit seur. eduskuntavaaleissa puoluetta, jonka ohjelmaan kuuluisivat mm: 'suurituloisten verotuksen selvä kiristäminen ja tarvittaessa omaisuuden kansallistaminen' ja 'vapaampi maahanmuutto'?

[q8c] Kuinka todennäköistä olisi, että äänestäisit seuraavissa eduskuntavaaleissa puoluetta, jonka ohjelmaan kuuluisivat mm. 'yksityisautoilun kieltäminen', 'lihan tehotuotannon lopettaminen' ja 'negatiivinen talouskasvu'?

[q9_1] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Ammattiyhdistysliike

[q9_2] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Eduskunta

[q9_3] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Euroopan unioni, EU

[q9_4] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Hallitus

[q9_5] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Kirkko

[q9_6] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Kuntien päätöksentekijät

[q9_7] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Luonnonsuojelijat

[q9_8] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Ns. markkinavoimat

[q9_9] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Oikeuslaitos

[q9_10] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Pankit

[q9_11] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Perhe

[q9_12] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Poliisi

[q9_13] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Poliittiset puolueet

[q9_14] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Puolustusvoimat

[q9_15] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Suuryritykset

[q9_16] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Tasavallan presidentti

[q9_17] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Tiedotusvälineet, media

[q9_18] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Työnantajajärjestöt

[q9_19] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Virkamiehistö

[q9_20] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Yksityinen kansalainen

[q9_21] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Yleensä kansalaisjärjestöt

[q9_22] Arvioi yhteiskunnallisia vaikuttajia erikseen sen mukaan, pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Yliopistot ja korkeakoulut

[q10_1] Yhdysvalloissa astuu virkaan uusi presidentti Donald Trump. Miten arvioit Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutusta seuraaviin asioihin tulevina vuosina? Yhdysvaltain talouskasvu

[q10_2] Yhdysvalloissa astuu virkaan uusi presidentti Donald Trump. Miten arvioit Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutusta seuraaviin asioihin tulevina vuosina? Sotien ja konfliktien määrä maailmassa

[q10_3] Yhdysvalloissa astuu virkaan uusi presidentti Donald Trump. Miten arvioit Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutusta seuraaviin asioihin tulevina vuosina? Vapaakaupan ja globalisaation eteneminen

[q10_4] Yhdysvalloissa astuu virkaan uusi presidentti Donald Trump. Miten arvioit Trumpin ja hänen hallintonsa vaikutusta seuraaviin asioihin tulevina vuosina? Suomen turvallisuus Venäjän ja Naton välissä

[q11a] Miten suhtaudut nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?

[q11b] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?

[q11c] Onko eurosta ja EMU-jäsenyydestä hyötyä vai haittaa Suomelle nykyisessä taloustilanteessa?

[q11d] Onko suhtautumisesi EU:hun muuttunut viime vuosina myönteisemmäksi tai kriittisemmäksi?

[q11e] Jos kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä järjestettäisiin nyt, äänestäisitkö jäsenyyden puolesta vai sitä vastaan?

[t1] Taloutesi elinvaihe?

[t2_1] Kotonanne asuvien lasten iät? 0 - 2 vuotta

[t2_2] Kotonanne asuvien lasten iät? 3 - 6 vuotta

[t2_3] Kotonanne asuvien lasten iät? 7 - 12 vuotta

[t2_4] Kotonanne asuvien lasten iät? 13 - 15 vuotta

[t2_5] Kotonanne asuvien lasten iät? 16 - 17 vuotta

[t2_6] Kotonanne asuvien lasten iät? ei alle 18-vuotiaita lapsia kotona

[t3] Taloutesi koko (Sinä itse mukaanlukien)?

[t4] Taloutesi yhteenlasketut bruttotulot, joista ei ole vähennetty veroja?

[t5] Asuntosi tyyppi on...?

[t6] Asuinkunnan koko

[t7] Millainen peruskoulutus Sinulla on?

[t8] Millainen ammatillinen koulutus Sinulla on?

[t9] Ammattiryhmä, johon katsot tällä hetkellä kuuluvasi?

[t10] Toimiala, jolla työskentelet tai viimeksi työskentelit?

[t10b] Nykyinen tai viimeisin työnantajanne

[t10c] Jos olette työssä, oletteko

[t10d] Jos olette työssä, onko työsuhteenne

[t11] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

[t12] Kuulutko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?

[t12a] Mihin ammatilliseen keskusjärjestöön kuulut?

[t13] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsot lähinnä kuuluvasi?

[bv1] Sukupuoli

[bv2] Syntymävuosi

[bv3] Asuinmaakunta

[bv4] Kunnan koko

[paino] Painomuuttuja

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.