Näytä aineistokuvailu.

FSD3137 Tiedebarometri 2016

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Kiljunen, Pentti (Yhdyskuntatutkimus)

Asiasanat

instituutiot, koulutuspolitiikka, tiede, tiedepolitiikka, tiedeviestintä, tiedeyhteisöt, tiedonlähteet, tieteen edistyminen, tutkijat, tutkimus, yliopistot

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten käsityksiä tieteestä ja tutkimuksesta sekä niiden mahdollisuuksista ja riskeistä. Vastaajilta kysyttiin muun muassa heidän kiinnostuksestaan tiedettä kohtaan, tiedonlähteistä ja luottamuksesta eri instituutioita kohtaan. Uutena kysymyksenä edellisiin tiedebarometreihin verrattuna selvitettiin ihmisten mielipiteitä koulutusleikkauksista. Lisäksi kysymykseen 9 on lisätty sosiaalista mediaa koskevia väitteitä.

Aluksi tutkittavilta kysyttiin, minkä aihepiirien asioista he ovat kiinnostuneet. Kysymystä tarkennettiin seuraavaksi koskemaan lähemmin tiedettä ja tutkimusta, ja aiheina olivat esimerkiksi tieteen ja lääketieteen kehitys, geenitutkimus, historiantutkimus, rahoitus ja suomalaisen tieteen kansainvälinen asema ja menestys. Vastaajilta kysyttiin myös, minkä joukkoviestimien tai tiedonlähteiden (esimerkiksi sanomalehdet, tiedelehdet ja tieteelliset julkaisut) kautta he saavat tietoa tieteestä ja tutkimuksesta.

Vastaajia pyydettiin myös nimeämään yksi nykyisin toimiva ja yksi aikaisemmin toiminut merkittävä suomalainen tieteenharjoittaja, sekä suomalaisen tieteen saavutus tai keksintö. Tämän jälkeen vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon he luottavat erilaisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten eduskuntaan, tiedotusvälineisiin, tiedeyhteisöön ja korkeakouluihin. Heiltä kysyttiin myös sitä, kuinka hyvin erilaiset tieteeseen ja tutkimukseen liittyvät asiat ovat maassamme nykyisin, ja millaisiksi he arvioivat tieteen mahdollisuudet ratkaista erilaisia ongelmia.

Vastaajille esitettiin useita väittämiä tieteestä ja tutkimuksesta. Väittämät käsittelivät erilaisia uskomuksia, tieteen tehokkuutta, tieteen ja uskonnon suhdetta, eläinkokeita, geeniteknologiaa, tekniikan kehitystä, tutkimusvarojen kohdentamista, tieteellisen tiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa, ufo-havaintoja, telepatiaa, homeopatiaa, korkeasti koulutettujen aivovientiä ja -tuontia sekä tiedeyhteisön toiminnan vastuullisuutta. Lopuksi kysyttiin vielä mielipidettä siitä, ovatko koulutusleikkaukset hyväksi suomalaiselle koulutukselle ja osaamiselle vai eivät.

Taustamuuttujina ovat tiedot vastaajan sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinmaakunnasta, perus- ja ammattikoulutuksesta ja ammattiryhmästä.

Pysyvä linkki tähän aineistoon:

Suora linkki tähän välilehteen:

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa

Aineiston kuvailu on lisensoitu CC BY 4.0 -lisenssin mukaisesti.