FSD3136 Nuorisobarometri 2016

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

Nuorisobarometri 2016

Dataset ID Number

FSD3136

Persistent identifier

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3136

Data Type

Quantitative

Authors

  • Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora)
  • Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto

Abstract

Nuorisobarometrin 2016 pääteema oli tulevaisuus. Tutkimuksessa kartoitettiin myös nuorten arvoja, asenteita ja käsityksiä globalisaatiosta, ympäristöstä, hyvinvointivaltiosta ja turvallisuudesta.

Nuorten ajatuksia tulevaisuudesta selvitettiin kysymällä suhtautumisesta omaan, oman paikkakunnan, Suomen ja maailman tulevaisuuteen. Kysyttiin myös kuinka tärkeää on, että vastaaja on 35-vuotiaana saavuttanut eri asioita (mm. oman perheen ja lapsia, läheisiä ystäviä, pysyvän työsuhteen, omistusasunnon, korkean elintason ja mahdollisuuden tehdä luontoa säästäviä kulutusvalintoja). Vastaajat arvioivat mahdollisuuksiaan vaikuttaa oman elämänsä kulkuun sekä Suomen kehityskulkuja, esimerkiksi säilyykö hyvinvointivaltio, vahvistuuko teknologian rooli, vähentyykö eriarvoisuus ja lisääntyykö kulttuurinen moninaisuus. Nuoret pohtivat myös toiveammattejaan sekä tulevaisuuden unelmia ja pelkoja.

Työelämään ja ympäristöön liittyviä käsityksiä kartoitettiin väittämien avulla. Vastaajat arvioivat esimerkiksi parantaako koulutus olennaisesti työnsaantimahdollisuuksia, onko sosiaaliturvalla eläminen Suomessa liian helppoa, asuinpaikan, työpaikan ja ammatin vaihtoa työuran aikana ja työelämän vaatimuksia. Nuoret punnitsivat ekologisen jalanjäljen jakautumista, ihmisen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen ja talouskasvun roolia ympäristönsuojelussa.

Turvallisuutta ja turvattomuuden kokemuksia eriteltiin kysymyksillä asuinympäristön turvattomuudesta, väkivallasta, yksinäisyydestä, terveydestä ja toimeentulosta. Lisäksi esitettiin väittämiä maahanmuutosta, maahanmuuttajista, ulkomaalaisista ja maahanmuuttajataustaisista ystävistä. Kysyttiin, kuinka paljon naapurustossa asuu eri kulttuuritaustoja edustavia ihmisiä. Lisäksi tiedusteltiin luottamuksesta toisiin ihmisiin, koetusta tyytyväisyydestä ja syrjinnästä. Myös autoilusta ja ajokortista kysyttiin.

Taustamuuttujia olivat sukupuoli, ikä, äidinkieli, asumis- ja perhemuoto, äidin ja isän koulutustaso, opiskelu tällä hetkellä, suoritetut tutkinnot, palkkatyöhön osallistuminen sekä työttöminä olevien työttömyysjakson pituus. Näiden lisäksi taustamuuttujiin sisältyivät tiedot syntymämaasta sekä äidin ja isän syntymämaasta, Suomeen muuttamisen ajankohdasta, Suomen kansalaisuudesta, kokemukset kuulumisesta erilaisiin vähemmistöihin sekä useita asuinpaikkaa ja asuinolosuhteita kuvaavia kysymyksiä.

Keywords

arvot; autoilu; hyvinvointivaltio; luottamus; maahanmuutto; nuoret; syrjintä; tulevaisuudenodotukset; turvattomuus; tyytyväisyys; työelämä; ympäristöasenteet

Topic Classification

Series

Nuorisobarometrit

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Taloustutkimus

Time Period Covered

2016

Collection Dates

2016-04-27 – 2016-07-11

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

15-29-vuotiaat Manner-Suomessa asuvat henkilöt

Time Method

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Todennäköisyys- ja ei-todennäköisyysotannan yhdistelmä

Vastaajien otos muodostettiin satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen rekisteristä. Väestörekisterikeskuksesta tilattiin yhteensä 18 000 puhelinnumeroa. Kaikkia ei tavoitettu, osa ei kuulunut kiintiöön tai kieltäytyi vastaamasta. Tärkein syy kieltäytymiseen oli kyselyn pituus.

Kiintiöinti tehtiin kolmen kriteerin mukaan: sukupuoli (2), ikäluokat (15-19, 20-24, 25-29), äidinkieli (suomi, ruotsi, muu). Tutkimuksessa haastateltiin 1901 nuorta. Suomenkielisiä haastateltiin 1688 (89 %), ruotsinkielisiä 97 (5 %) ja vieraskielisiä 106 (6 %).

Collection Mode

Puhelinhaastattelu

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: English and Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Number of Cases and Variables

181 variables and 1901 cases.

Data Version

1.0

Related Datasets

FSD3279 Helsingin seudun Nuorisobarometri 2016

Completeness of Data and Restrictions

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu muuttujia: postinumero, kunta, muu äidinkieli ja muu syntymämaa.

Weighting

Aineisto sisältää oikpaino-painomuuttujan, joka korjaa otosta väestösuhteita edustavaksi sukupuolen, iän ja suuralueen mukaan. Painotus on tehty vuoden 2015 väestöjakauman pohjalta.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) & Nuorisotutkimusseura: Nuorisobarometri 2016 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2017-03-01). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3136

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Publications Tooltip

Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Toim. Myllyniemi, Sami. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusverkosto.

Gustafsberg, Harri & Nyman, Markku (2018). Yksilöresilienssi ja yhteiskunnan turvallisuus. Tampere: Mentoritiimi.

Piispa, Mikko & Myllyniemi, Sami (2019). Nuoret ja ilmastonmuutos. Tiedot, huoli ja toiminta Nuorisobarometrien valossa. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):1, 61-69. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902144980

Juntunen, Peetu (2020). Nuorten ympäristöasenteet - Sukupuolen ja koulutustason vaikutus tilastollisessa tarkastelussa. Kandidaatintutkielma, yhteiskuntapolitiikka. Itä-Suomen yliopisto: Joensuu.

Väyrynen, Tuija (2023). Liian nuori äänestämään? Kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä äänestysikärajan laskemisesta. Politiikan tutkimuksen pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto.

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.