FSD3093 EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2016

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Study title

EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2016

Dataset ID Number

FSD3093

Persistent identifier

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3093

Data Type

Quantitative

Authors

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Abstract

Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Teemoina ovat eri väestöryhmien edut, paikallinen sopiminen, Suomen talouden alamäki, kansainvälistyminen, toiveet eräiden tapahtumien ja kehityskulkujen toteutumisesta seuraavan 10 vuoden aikana, Suomen ulkopolitiikan painotukset, EU, euro ja EMU, sekä yhteiskunnallinen osallistuminen.

Aluksi esitettiin useita väittämiä yhteiskunnan eri alueilta. Väittämät käsittelivät muiden muassa globalisaatiota, väestön ikääntymistä, maahanmuuttoa, ilmaston muutosta, Euron kriisiä, valtion velkaa, tuloeroja, maailmankauppaa, EU:a, verotusta, yrittäjyyttä, pakolaisia, yhteiskuntasopimusta ja keskitettyä työmarkkinasopimusta. Lisäksi kysyttiin vastaajien onnellisuudesta.

Seuraavaksi vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa eri väestöryhmien välillä esiintyviin jännitteisiin. Heille esitettiin vastinpareja väestöryhmistä ja kysyttiin, millaisia jännitteitä niiden välillä esiintyy. Paikallista sopimista käsittelivät kysymykset siitä, millä tasolla työmarkkinoihin liittyvistä asioista pitäisi sopia.

Esitettiin myös useita työmarkkinoihin liittyviä asioita ja vallitsevia käytäntöjä sekä kysyttiin, missä määrin ne estävät Suomen taloustilanteen kohenemista. Vastaajien kansainvälisyyttä käsittelivät kysymykset matkustamisesta ulkomailla, kielitaidosta ja ulkomaisista ystävistä. EU:a ja euroa käsiteltiin esittämällä joitakin mahdollisia tulevia tapahtumia ja kehityskulkuja ja kysymällä, miten toivottavina vastaajat niitä pitivät. Lisäksi haluttiin tietää, millaisia painotuksia vastaajat toivoivat Suomen ulkopolitiikalle.

Taustamuuttujia olivat peruskoulutus, ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, toimiala, poliittinen suuntautuneisuus, kuuluminen ammatilliseen keskusjärjestöön, yhteiskuntaluokka, syntymävuosi, asuinmaakunta ja asuinpaikkakunnan koko.

Keywords

EU; Euroopan integraatio; arvot; asenteet; globalisaatio; kansainvälistyminen; maahanmuutto; paikallinen sopiminen; pakolaiset; ristiriidat; työmarkkinat; uhkakuvat; ulkopolitiikka

Topic Classification

Series

EVAn Arvo- ja asennetutkimukset

Distributor

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Access

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Data Collector

  • Taloustutkimus

Time Period Covered

2016

Collection Dates

2016-01-08 – 2016-01-19

Nation

Suomi

Geographical Coverage

Suomi

Analysis/Observation Unit Type

Henkilö

Universe

Suomen 18 - 70-vuotias väestö (excluding Ahvenanmaa)

Time Method

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Sampling Procedure

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen vastaajanäyte muodostettiin Internet-paneelista satunnaisotannalla 18-70 -vuotiasta Suomessa (pl. Ahvenanmaa) asuvaa väestöä edustavaksi vastaajien iän, sukupuolen, asuinläänin, koulutuksen ja ammatin/aseman mukaan. Tiedonkeruun aikana lähettiin 4 muistutuspostia valikoidusti eri kohderyhmille 12.-18.1. välisenä aikana siihen mennessä vastaamatta tai vastaamisen kesken jättäneille. Tulosten analysointivaiheessa tutkimusaineisto painotettiin Taloustutkimuksessa edustamaan 18-70 -vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan jolla työskentelee, sekä puoluekannatuksen (miten äänestäisi eduskuntavaaleissa) mukaan.

Taloustutkimuksen Internet-paneeli on satunnaisotannalla Suomen väestöstä poimittu joukko 15-79 -vuotiaita, jotka ovat paneeliin rekisteröityessään kertoneet demo- ja sosiografiset taustatietonsa sekä suostuneet siihen, että Taloustutkimus Oy saa kutsua heitä erilaisiin markkinatutkimuksiin. Vastaaminen yksittäiseen tutkimukseen on panelisteille aina kuitenkin täysin vapaaehtoista ja paneelista voi erota milloin tahansa.

Collection Mode

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Research Instrument

Strukturoitu lomake

Response Rate

22

Data File Language

Downloaded data package may contain different language versions of the same files.

The data files of this dataset are available in the following languages: English and Finnish.

FSD translates quantitative data into English on request, free of charge. More information on ordering data translation.

Number of Cases and Variables

189 variables and 2034 cases.

Data Version

2.0

Weighting

Aineisto sisältää painomuuttujan (Paino), jonka avulla aineisto voidaan painottaa edustamaan 18 - 70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan sekä puoluekannatuksen mukaan.

Citation Requirement

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Bibliographical Citation

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA): EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2016 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2017-05-24). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3093

Deposit Requirement

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Disclaimer

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Related Publications Tooltip

Apunen, Matti & Haavisto, Ilkka & Hopia, Henna & Toivonen, Sarianna (2016). Sovinnon eväät. EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2016. EVA raportti 1/2016.

Haavisto, Ilkka (2016). Onnellinen Suomi [verkkodokumentti]. EVA Arvio. Helsinki: Elinkeinoelämän Valtuuskunta. http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2016/07/EVA_Arvio_Onnellinen_Suomi_260716.pdf [viitattu 10.2.2017].

Räikkönen, Liisi (2017). Koulutuksen ja kansainvälisyyskokemuksien vaikutus maahanmuuttoasenteisiin. Tampere: Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan kandidaatin tutkielma.

Penttilä, Katariina (2017). Ympäristöhuolen muutos ja sukupuolittuneisuus Suomessa 1986 - 2013. Tampere: Tampereen yliopisto. Sosiologian kandidaatin tutkielma.

Erola, Marko & Haavisto, Ilkka & Hokkanen, Eveliina & Kauhanen, Antti & Koskinen, Seppo & Malm Lindberg, Henrik & Makkula, Janne & Vihriälä, Vesa (2018). Työn uudet ehdot raportti. Miten avaamme työmarkkinoiden umpisolmut? [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Raportti. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2018/04/eva_raportti_tyon_uudet_ehdot.pdf [viitattu 29.6.2018].

Sirviö, Soili (2018) Vaatetuksen kehityskulku 1990-2010 -luvun Suomessa. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto.

Gustafsberg, Harri & Nyman, Markku (2018). Yksilöresilienssi ja yhteiskunnan turvallisuus. Tampere: Mentoritiimi.

Alpimaa, Markku (2020) Talouspoliittiset asennemuutokset Suomessa vuosina 1984-2020 EVA:n arvo- ja asennetutkimusten valossa. Turku: Turun yliopisto. Sosiologian pro gradu -tutkielma. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201223102803

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.