FSD2970 Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2013

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2013

Aineistonumero

FSD2970

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2970

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Tampereen yliopisto. Yliopistopalvelut

Sisällön kuvaus

Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Toisen vuoden opiskelijoille suunnatussa kyselyssä keskitytään erityisesti yliopistoon kiinnittymiseen, opiskelujen käynnistymiseen sekä näitä edesauttaviin ja haittaaviin tekijöihin. Aluksi kyselyssä esitettiin opiskeluun liittyviä väitteitä, joissa olivat esillä yliopisto-opiskeluun liittyvien odotusten täyttyminen sekä opintojen tavoitteet.

Seuraavaksi käsiteltiin opintojen ohjausta ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatimista. Vastaajilta kysyttiin opintojen ohjaukseen liittyvistä kokemuksista sekä omasta opintojen suunnittelusta. Vastaajilta tiedusteltiin myös tiedonsaannin riittävyydestä ja suuntautumisesta maisteriopinnoissa. Opintojen sujuvuuteen liittyen vastaajilta kysyttiin opintojen etenemistä haitanneista tekijöistä, joista mainittiin esimerkiksi kurssikirjallisuuden saaminen, tutkintovaatimusten joustamattomuus, kurssien ajallinen päällekkäisyys, töissä käyminen sekä epätasa-arvoinen kohtelu.

Seuraavaksi kartoitettiin opiskeluympäristöä koskevia seikkoja väittämin esimerkiksi tuensaannin riittävyydestä opinnoissa, rakentavan palautteen saamisesta ja kiusatuksi tulemisesta. Lisäksi kysyttiin opiskelijatuutorointiin osallistumisesta ja siihen liittyvistä odotuksista. Myös työskentelystä opintojen ohessa tiedusteltiin. Lopuksi vastaajilta kysyttiin nykyisestä tilanteesta pää- tai sivutoimisena opiskelijana sekä suunnitelmista lähteä vaihto-opiskeluun tulevaisuudessa.

Taustamuuttujina aineistossa ovat luokiteltu ikä, sukupuoli, koulutusala, pohjakoulutus, yksikkö ja suoritetut opintopisteet. Taustamuuttujat ovat pääosin samoja kaikissa Tampereen yliopiston opiskelijakyselyt -sarjan aineistoissa.

Asiasanat

HOPS; korkeakouluopiskelu; opiskelijaelämä; opiskelijat; opiskelu; suunnittelu; toimeentulo; tutorointi; työssäkäynti

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Tampereen yliopiston opiskelijakyselyt

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Tampereen yliopisto. Yliopistopalvelut

Ajallinen kattavuus

2013

Aineistonkeruun ajankohta

2013-10

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Vuonna 2012 opinto-oikeuden saaneet Tampereen yliopiston opiskelijat, jotka olivat ilmoittautuneet läsnäoleviksi syyslukukaudeksi 2013 (poislukien ainoastaan ylempään korkeakoulututkintoon opinto-oikeuden saaneet)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Kysely lähetettiin kaikille Tampereen yliopiston läsnäoleville opiskelijoille, jotka saivat opinto-oikeuden ylempään korkeakoulututkintoon syksyllä 2012. Kyselyn kohderyhmänä oli 1 269 opiskelijaa, joista kyselyyn vastasivat 348. Yhteystiedot saatiin Tampereen yliopiston opiskelijatietojärjestelmästä.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

27

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineisto ei sisällä avomuuttujia. Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä pudotettu aineiston luovuttajan toiveesta Yksikön järjestämät tilaisuudet, Orientoivat opinnot ja Kysyttävää opinnoista -osioita koskevat muuttujat (q2, q2_1, q3_1, q3_2, q3_3 ja q4; q5_1, q5_2, q5_3, q6 ja q7 sekä q34) sekä kysymyksiä 20 (osaamisperustaisuus), 23 (oppimisympäristön kehittämiskohteet) ja 33 (mielipiteet lomakkeesta) koskevat muuttujat.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Tampereen yliopisto: Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2013 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2017-09-07). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2970

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Tietoarkiston tiedossa ei ole julkaisuja, joissa aineistoa olisi käytetty.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.