FSD2833 Kirkkomonitor 2007

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_pro] Aineiston käsittelyn taso (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[XA1_1] Mitkä seuraavista väittämistä vastaa parhaiten käsitystänne uskontojen opetuksista?

[XA1_2_1] Olemme lähestymässä kokonaan uutta aikakautta, jossa henkiset arvot korostuvat ja aineelliset menettävät merkitystään.

[XA1_2_2] Aikaisemmin on ollut olemassa meitä kehittyneempiä sivilisaatioita, kuten Atlantis.

[XA1_2_3] Jotkut vaihtoehdot ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin koululääketieteen menetelmät.

[XA1_2_4] Aineelliseen todellisuuteen on mahdollista vaikuttaa ajatuksen voimalla.

[XA1_2_5] Tulevista tapahtumista voidaan saada tietoa erilaisilla ennustusmenetelmillä, kuten käden viivoista ennustaminen, tarot-luenta tai selvännäköisyys.

[XA1_2_6] Astrologian ja horoskooppien avulla voi ennustaa ihmisten tulevaisuutta.

[XA1_2_7] Astrologian avulla voidaan selvittää ihmisen persoonallisuuteen vaikuttavia tekijöitä.

[XA1_2_8] Kuolleiden kanssa on mahdollista olla vuorovaikutuksessa.

[XA1_2_9] On olemassa paikkoja, joissa kummittelee.

[XA1_2_10] Joskus unet ennustavat tulevaisuutta.

[XA1_2_11] Jotkut UFO:t ovat muista maailmoista peräisin olevia avaruusaluksia.

[XA1_2_12] Tiede osoittaa jonakin päivänä sellaisten olentojen kuin lumimiehen tai Loch Nessin hirviön olevan todella olemassa.

[XA1_2_13] Kirkko on historian kuluessa salannut Jeesuksen elämään ja opetukseen liittyviä asioita.

[XA1_2_14] Ihmisen on mahdollista joutua henkiolennon valtaan.

[XA1_3_1] Oletteko käyneet henkiparantajan vastaanotolla tai healing-tilaisuudessa jonkun terveyteenne liittyvän ongelman takia?

[XA1_3_2] Oletteko käyneet kristillisessä parantamiskokouksessa jonkun terveyteenne liittyvän ongelman takia?

[XA1_3_3] Oletteko konsultoineet astrologia ratkaistaksenne elämässänne vastaan tulleita ongelmia?

[XA1_3_4] Oletteko konsultoineet tarot-konsulttia, auralukijaa, selvännäkijää tai muuta ennustajaa ratkaistaksenne elämässänne vastaan tulleita ongelmia?

[XA1_3_5] Oletteko turvautuneet kaivonkatsojaan tai muuhun kansantietäjään?

[XA1_3_6] Oletteko konsultoineet meediota tai kanavoijaa saadaksenne yhteyden kuolleeseen ihmiseen tai muuhun henkiolentoon?

[XA1_3_7] Oletteko käyttäneet vuorikristalleja ja puolijalokiviä hyödyntääksenne niissä vaikuttavia energioita?

[XA1_3_8] Oletteko käyttäneet spiritistisiä menetelmiä (esim. ouija-lautaa) saadaksenne yhteyden tuonpuoleiseen?

[XA1_3_9] Oletteko harjoittaneet meditaatiota tai muita henkisiä keskittymis- tai syventymismenetelmiä?

[XA1_3_10] Oletteko harjoittaneet meditatiivista terveysliikuntaa, kuten jooga, tai chi, tai chi kung?

[XA1_3_11] Oletteko osallistuneet maagiseen rituaaliin tai pakanalliseen seremoniaan?

[XA1_4] Kuulutteko kirkkoon tai johonkin muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan?

[XA1_5_1] Katsotteko olevanne uskonnollinen ihminen?

[XA1_5_2] Katsotteko olevanne hengellinen ihminen?

[XA1_5_3] Katsotteko olevanne henkinen ihminen?

[XA1_5_4] Katsotteko olevanne kristitty?

[XA1_5_5] Katsotteko olevanne kirkollinen?

[XA1_5_6] Katsotteko olevanne luterilainen?

[XA1_5_7] Katsotteko olevanne suomalainen perusluterilainen?

[XA1_5_8] Katsotteko olevanne uskova?

[XA1_5_9] Katsotteko olevanne uskovainen?

[XA1_5_10] Katsotteko olevanne uudestisyntynyt kristitty?

[XA1_5_11] Katsotteko olevanne karismaattinen kristitty?

[XA1_5_12] Katsotteko olevanne uskonnollisesti konservatiivinen?

[XA1_5_13] Katsotteko olevanne uskonnollisesti liberaalinen?

[XA1_5_14] Katsotteko olevanne fundamentalisti?

[XA1_5_15] Katsotteko olevanne etsijä?

[XA1_5_16] Katsotteko olevanne vakaumuksellinen jumalankieltäjä, ateisti?

[XA1_6A] Oletteko jossain vaiheessa eronnut ev.lut. kirkosta?

[XA1_6B] Milloin erositte ev.lut. kirkosta?

[XA2_1_1] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Kirkolla ei ole minulle mitään merkitystä.

[XA2_1_2] Kirkosta eroamiseen vaikutti: En usko kirkon opetuksiin.

[XA2_1_3] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Petyin ev.lut. seurakunnan työntekijään.

[XA2_1_4] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Petyin jonkin yksittäisen tilanteen hoitamiseen kirkossa.

[XA2_1_5] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Petyin ev.lut. seurakunnan toimintaan.

[XA2_1_6] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Muu uskonnollinen yhdyskunta vastaa paremmin ajatteluani.

[XA2_1_7] Kirkosta eroamiseen vaikutti: En halua maksaa kirkollisveroa.

[XA2_1_8] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Muutin toiselle paikkakunnalle.

[XA2_1_9] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Olin eri mieltä jostain kirkon päätöksestä tai kannanotosta.

[XA2_1_10] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Erosin vanhempieni mukana.

[XA2_1_11] Kirkosta eroamiseen vaikutti: Kirkosta eroaminen oli helppoa.

[XA3_1_1] Missä määrin uskotte johonkin korkeampaan voimaan?

[XA3_1_2] Missä määrin uskotte persoonalliseen Jumalaan, joka vastaa rukouksiin?

[XA3_1_3] Missä määrin uskotte, että Jeesus on Jumalan poika?

[XA3_1_4] Missä määrin uskotte, että taivas on olemassa?

[XA3_1_5] Missä määrin uskotte, että helvetti on olemassa?

[XA3_1_6] Missä määrin uskotte, että enkeleitä on olemassa?

[XA3_1_7] Missä määrin uskotte, että Raamatussa kerrotut ihmeet ovat todella tapahtuneet?

[XA3_1_8] Missä määrin uskotte viimeiseen tuomioon?

[XA3_1_9] Missä määrin uskotte, että saatana on olemassa?

[XA3_2_1] Kuinka usein osallistutte jumalanpalvelukseen?

[XA3_2_2] Kuinka usein osallistutte kirkolliseen toimitukseen (kaste, häät, hautajaiset)?

[XA3_2_3] Kuinka usein osallistutte johonkin muuhun hengelliseen tilaisuuteen tai toimintaan?

[XA3_3_1] Kuinka usein rukoilette?

[XA3_3_2] Kuinka usein luette Raamattua?

[XA3_4_1] Homoseksuaalisuus on hyväksyttävä ilmiö.

[XA3_4_2] Homoseksuaalisessa parisuhteessa eläminen on hyväksyttävää.

[XA3_4_3] Samaa sukupuolta olevien kumppanien rekisteröidylle parisuhteelle tulisi olla mahdollisuus saada kirkollinen siunaus.

[XA3_4_4] Kirkon pitäisi suoda papille itselleen oikeus rekisteröidä mahdollinen homoseksuaalinen parisuhteensa.

[bv1] Sukupuoli

[bv2] Asuinpaikkakunta

[bv3] Ikä

[bv4] Kuinka monta henkilöä kotitalouteenne kuuluu?

[bv5] Peruskoulutus

[bv6] Kotitalouden tulot

[bv7] Vastaajan tulot

[bv8] Kuinka monta henkilöä osallistuu tulonhankintaan taloudessanne?

[bv9] Montako kertaa olette muuttaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana?

[bv10] Siviilisääty

[bv11] Elämäntilanne

[bv12] Onko teillä itsellänne tai puolisollanne lapsia?

[bv13] Ammattiluokitus

[bv14] Äidinkieli

[bv15] Työskentelettekö julkisella vai yksityisellä sektorilla?

[bv16] Mihin ammattijärjestöön kuulutte?

[bv17] Kuulutteko johonkin työttömyyskassaan?

[bv18] Oletteko pääasiallinen tulonsaaja perheessä?

[bv19_1] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Kokopäivätyössä toisen palveluksessa

[bv19_2] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Osapäivätyössä toisen palveluksessa

[bv19_3] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Yksityisyrittäjä (kokopäiväinen)

[bv19_4] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Yksityisyrittäjä Osapäiväinen

[bv19_5] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Vapaaehtoistyöntekijä

[bv19_6] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Työtön

[bv19_7] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Koululainen

[bv19_8] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Opiskelija

[bv19_9] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Kotirouva / kotiäiti / koti-isä

[bv19_10] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Eläkeläinen

[bv19_11] Pääasiallisen tulonsaajan tilanne: Muu

[bv20] Perheen taloudellinen tilanne

[bv27_1] Tämänhetkinen tilanne: Kokopäivätyössä toisen palveluksessa

[bv27_2] Tämänhetkinen tilanne: Osapäivätyössä toisen palveluksessa

[bv27_3] Tämänhetkinen tilanne: Yksityisyrittäjä (kokopäiväinen)

[bv27_4] Tämänhetkinen tilanne: Yksityisyrittäjä (osapäiväinen)

[bv27_5] Tämänhetkinen tilanne: Vapaaehtoistyöntekijä

[bv27_6] Tämänhetkinen tilanne: Työtön

[bv27_7] Tämänhetkinen tilanne: Koululainen

[bv27_8] Tämänhetkinen tilanne: Opiskelija

[bv27_9] Tämänhetkinen tilanne: Kotirouva / kotiäiti / koti-isä

[bv27_10] Tämänhetkinen tilanne: Eläkeläinen

[bv27_11] Tämänhetkinen tilanne: Muu

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.