FSD2743 Kunta-alan työolobarometri 1998

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Kunta-alan työolobarometri 1998

Aineistonumero

FSD2743

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2743

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Tilastokeskus. Haastattelu- ja tutkimuspalvelut
  • Työministeriö

Muut tekijät

  • Työtuvallisuuskeskus

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen työelämän laatua kunta-alan palkansaajien näkökulmasta vuonna 1998. Tiedot perustuvat työministeriön työolobarometrin aineistoon, joka kattaa kaikkien alojen palkansaajat. Tätä aineistoa on kasvatettu Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän toimeksiannosta kunta-alalla työskentelevien osalta poimimalla heistä lisäotos.

Työolobarometrin sisällöstä pääosa on pidetty samanlaisena eri vuosina. Vuonna 1998 mukaan on otettu myös syrjintää koskevia kysymyksiä, sekä palkansaajien työkykyä ja kuntoutustarvetta koskevia kysymyksiä.

Työolobarometrin ensimmäiset kysymykset koskivat työsuhteen pituutta ja luonnetta sekä työpaikan henkilöstöä. Esimerkiksi kysyttiin vuoden aikana tapahtuneista muutoksista henkilöstön lukumäärässä, irtisanomisista ja lomautuksista. Samoin tiedusteltiin ulkoistamista, yksikköjen yhdistelyä ja tuottavuuden parantamista viimeisen vuoden aikana. Seuraavat kysymykset koskivat työpaikan ilmapiiriä, kuten esiintyykö työpaikalla ristiriitoja, olivatko ne lisääntyneet, ja keiden välillä niitä esiintyi. Tämän jälkeen kysyttiin työtehtävistä ja työn luonteesta sekä palkkaukseen liittyvistä asioista, kuten ylityökorvauksista, lisistä ja tulospalkkioista sekä vastaajan suhtautumisesta palkkaukseensa. Vastaajien kokemuksia vaikuttamisesta työtehtävien sisältöön, tahtiin, koulutukseen ja esimerkiksi laitehankintoihin selvitettiin.

Seuraavaksi tiedusteltiin työajan joustosta, ylitöistä, kotona työskentelystä ja ammattiliittoon kuulumisesta. Vastaajat ottivat kantaa mm. työtahdin, työturvallisuuden ja ammattitaidon kehittämisen mahdollisuuksien lisääntymiseen tai vähenemiseen kuluneen vuoden aikana. Seuraavaksi tiedusteltiin työn ja palkkauksen suhteesta, ja oliko työpaikalla toteutettu projekteja tuottavuuden tai laadun kehittämiseksi. Vastaajat kertoivat, oliko työpaikalla liian vähän henkilöitä tehtäviin nähden, olivatko työt hyvin organisoituja, ja esimerkiksi, kokiko vastaaja työn fyysisesti raskaaksi. Seuraavaksi vastaajilta tiedusteltiin, pitävätkö he mahdollisena, että seuraavan vuoden aikana heidät esimerkiksi lomautetaan, irtisanotaan tai siirretään toisiin tehtäviin. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka eri tekijät vaikuttaisivat heidän työnsaantimahdollisuuksiinsa, mikäli he jäisivät työttömiksi. Lisäksi vastaajat pohtivat työllisyystilannetta sekä sitä, onko työelämä muuttumassa suuntaan tai toiseen esimerkiksi tasa-arvon, ympäristökysymysten huomioon ottamisen, esimiesten johtamistavan tai itsensä kehittämisen mahdollisuuksien suhteen.

Eriarvoisuutta ja syrjintää työpaikalla selvitettiin muun muassa tiedustelemalla, ilmenikö vastaajan työorganisaatiossa eriarvoista kohtelua, joka perustuu ikään tai sukupuoleen.

Kunta-alan työolobarometrissa on hyödynnetty työvoimatutkimuksen (Tilastokeskus 1998) taustamuuttujia. Taustamuuttujina olivat muun muassa sukupuoli, ikä ja työpaikan toimiala.

Asiasanat

henkilöstö; kunta-ala; palkansaajat; palkkaus; syrjintä; tasa-arvo; tulevaisuudenodotukset; työaika; työelämä; työhyvinvointi; työilmapiiri; työkyky; työolot; työpaikkaväkivalta; työsuhde

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Kunta-alan työolobarometrit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Tilastokeskus

Ajallinen kattavuus

1998

Aineistonkeruun ajankohta

1998-09-01 – 1998-09-30

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomenkieliset 18-64-vuotiaat työssä olevat kunta-alan palkansaajat

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Lähdeaineistot

Tilastokeskus (1998): Työvoimatutkimus 1998. ISSN=1798-7857.

Työministeriö & Tilastokeskus (1998): Työolobarometri 1998.

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Satunnaisotos (N=371), johon poimittiin työvoimatutkimuksen (Tilastokeskus 1996) aikaisempien tietojen perusteella sellaisia suomenkielisiä 18-64-vuotiaita palkansaajia, joiden säännöllinen työaika on vähintään 10 tuntia. Haastatelluista sisällytettiin aineistoon vain kunta-alan palkansaajat. Otosta kasvatettiin poimimalla kunta-alalla työskentelevistä lisäotos.

Keruumenetelmä

Puhelinhaastattelu: tietokoneavusteinen (CATI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Katso myös

FSD2660 Työolobarometri 1998

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Tilastokeskus & Työministeriö: Kunta-alan työolobarometri 1998 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-23). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2743

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Erityisehdot

Jatkokäyttäjien tulee lähettää yksi kappale valmista tutkimusjulkaisua (pois lukien seminaarityöt ja vastaavat), joissa ovat käyttäneet tätä aineistoa, osoitteisiin: Tiina-Mari Monni, Työturvallisuuskeskus, Lönnrotinkatu 4 B, 00120 Helsinki ja Antti Siikanen, Haastattelu- ja tutkimuspalvelut, 00022 Tilastokeskus.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Ylöstalo, Pekka (1998). Työolobarometri. Lokakuu 1998. Helsinki: Työministeriö. Työpoliittinen tutkimus; 204.

Kunta-alan työolobarometri 1998. Työministeriön työolobarometrin 1998 kuntatyöpaikkojen osatarkastelu (1999). Helsinki: Työturvallisuuskeskus, kuntaryhmä.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.