FSD2630 Eduskuntavaalien 2011 seuranta

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Eduskuntavaalien 2011 seuranta

Aineistonumero

FSD2630

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2630

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Moring, Tom (Helsingin yliopisto. Svenska social- och kommunalhögskolan)
  • TNS Gallup Oy

Muut tekijät

  • Vaalitutkimuskonsortio

Sisällön kuvaus

Kyselyssä selvitettiin vastaajien äänestyskäyttäytymistä juuri ennen tutkimuksen suorittamista käydyissä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Vaalitutkimuskonsortio osallistui tutkimuksen toteuttamiseen. Lisätietoa vaaleihin liittyvistä tutkimuksista löytyy Suomen vaalitutkimusportaalista.

Vastaajalta kysyttiin ensin vaalikoneisiin liittyviä kysymyksiä, muun muassa mitä vaalikoneita hän oli käyttänyt ja montako kertaa sekä päällimmäisiä kokemuksia ja yleistä suhtautumista näihin. Tämän jälkeen vastaajalta tiedusteltiin, mitä eri vaaleihin liittyviä ohjelmia tai mainoksia hän oli seurannut tai nähnyt eri medioissa sekä millaisina hän näki puolueiden vaalikampanjat. Vaalimainontaa tutkittiin edelleen tiedustelemalla, minkä kaikkien puolueiden tai ehdokkaiden mainoksia vastaaja oli nähnyt televisiossa, pitikö hän poliittisia mainoksia hyödyllisinä kannattamalleen puolueelle sekä miten vastaaja suhtautuu poliittiseen tv-mainontaan.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleihin liittyen kysyttiin, äänestikö vastaaja, minkä puolueen edustajaa hän äänesti, valitsiko hän ensin puolueen vai ehdokkaan ja mistä lähteistä hän sai tietoa äänestyspäätöksensä tueksi. Lisäksi kysyttiin, mikä oli vastaajalle tärkein asia kun hän meni äänestämään ja kuinka paljon eri syyt ja asiakysymykset vaikuttivat siihen, minkä puolueen ehdokasta hän äänesti. Kysyttiin myös missä vaiheessa vastaaja teki ehdokasvalintansa ja kuinka tärkeitä eri tekijät olivat ehdokkaan valinnassa. Vastaajalta tiedusteltiin myös mielipidettä tiedotusvälineiden suhtautumisesta vaalikampanjaan. Tiedusteltiin myös puolueiden puheenjohtajien esiintymisestä julkisuudessa ja kuka vastaajan mielestä paransi esiintymistään eniten vaalien viime hetkillä.

Äänestämättä jättäneiltä kysyttiin mitkä syyt vaikuttivat siihen, etteivät he käyneet äänestämässä. Kysyttiin vielä, mitä vastaaja äänesti vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Lopuksi tiedusteltiin, mikä puolue olisi vastaajalle pakkotilanteessa kaikkein vähiten epämieluisa vaihtoehto.

Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan ikä, sukupuoli, koulutus, ammattiryhmä, kuuluminen ammattiyhdistykseen, talouden vuositulot ja maakunta.

Asiasanat

Facebook; eduskuntavaalit; ehdokkaat; poliittinen käyttäytyminen; sosiaalinen media; vaalikampanjat; vaalikoneet; vaalit; äänestyskäyttäytyminen; äänestäminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Vaalien seurantatutkimukset (GallupKanava)

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • TNS Gallup Oy

Tuottajat

  • TNS Gallup Oy

Ajallinen kattavuus

2011

Aineistonkeruun ajankohta

2011-04-18 – 2011-04-24

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18 - 70 -vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Tutkimuksen tiedot on kerätty GallupKanavalla, kotitalouksiin asetettujen mikrotietokoneiden ja Internet-päätelaitteiden avulla. Otanta on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana, jonka tuloksena on kiinteä tutkimusnäyte.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

302 muuttujaa ja 1253 havaintoa.

Datan versio

2.0

Painokertoimet

Aineistossa on kaksi painomuuttujaa. Puoluepaino A (bv12a) korjaa jakauman vastaamaan puolueiden saamia ääniosuuksia 2011 eduskuntavaaleissa. Puoluepaino B (bv12b) korjaa puolueiden ääniosuuksien lisäksi äänestäneiden ja äänestämättä jättäneiden osuudet.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Moring, Tom (Helsingin yliopisto) & TNS Gallup Oy: Eduskuntavaalien 2011 seuranta [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2630

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2012). Vaalikampanjat ja viestinnällistyminen. Teoksessa: Muutosvaalit 2011 (toim. Borg, Sami), 62-78. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu; OMSO 16/2012. Helsinki: Edita. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-172-2.

Demokratiaindikaattorit 2013. Toim. Borg, Sami. Helsinki: Oikeusministeriö. Selvityksiä ja ohjeita 52/2013. URN:ISBN:978-952-259-334-4

Lamppula, Antti (2015). Vaaliennusteesta internetäänestykseen? Tutkimus tietotekniikan käytöstä ja sen kehittämismahdollisuuksista yleisten vaalien toimittamisessa Suomessa. Tampere: Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikkö. Acta Electronica Universitatis Tamperensis: 1590. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9913-5

Dalton, Russell J. (2021). Modeling Ideological Polarization in Democratic Party Systems. Electoral Studies, Volume 72. https://doi.org/10.1016/j.electstud.2021.102346

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.