Display study description .

FSD2479 Asuinympäristö ja viihtyvyys 2004: Temmeksen asukaskysely

The dataset is (B) available for research, teaching and study.

Download the data

Study description in other languages

Related files

Authors

  • Hentilä, Helka-Liisa (Oulun yliopisto. Arkkitehtuurin osasto)
  • Jauhiainen, Jussi (Oulun yliopisto. Maantieteen laitos)
  • Luoma, Pentti (Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö)
  • Mäntysalo, Raine (Oulun yliopisto. Arkkitehtuurin osasto)

Keywords

Temmes, arkkitehtuuri, asuinalueet, asuinympäristö, asuminen, lapset, rakentaminen, turvallisuus, vapaa-aika, viihtyvyys

Abstract

Tutkimus oli osa EkoSuKaT-hanketta, jonka tavoitteena on ollut uutta tietoa tuottamalla luoda edellytyksiä elinympäristön kehittämiselle ja erilaisten ympäristöongelmien ratkaisemiselle. Hanke kohdentui väestöltään supistuvien ja kasvavien asuintaajamien elinympäristön ja yhdyskuntarakenteen muutoksen tutkimiseen.

Temmeksen asukaskysely toteutettiin kesäkuussa 2004. Kysely suunniteltiin aiemmin Oulunsalossa toteutetun kyselyn pohjalle, jotta tulokset olisivat ainakin osittain vertailukelpoisia. Kyselyyn vastasi 85 kotitaloutta.

Aluksi vastaajilta kyseltiin taustatietoja, kuten sukupuoli, ikä, ammattiryhmä ja talouden koko. Asumista selvitettiin kysymällä esimerkiksi vastaajan asumismuotoa, asunnon tarkempia tietoja, lämmitystä, vesijohtoverkkoon kuulumista ja asumishistoriaa. Seuraavaksi esitettiin kysymyksiä asuinympäristöstä. Vastaajat ottivat kantaa erilaisiin asuinympäristöä koskeviin väittämiin, ilmoittivat mitä alueita he pitivät turvattomina, ja mitä he pitivät merkityksellisenä asuinympäristön viihtyisyydelle. Palveluja ja liikkumista selvitettiin kyselemällä erilaisten palvelujen määrää ja saavutettavuutta, työ- ja koulumatkojen pituutta ja käytettyä kulkuneuvoa sekä oman auton käyttöä.

Seuraavaksi kyseltiin kodista ja ympäristöstä. Vastaajien kyläilyä selvitettiin erilaisin kysymyksin. Lisäksi vastaajat kertoivat asumishistoriansa ja ottivat kantaa elämänlaatuunsa nykyisessä asuinpaikassaan. Lapsia koskevat kysymykset käsittelivät leikkipaikkoja, lapsiperheille suunnattuja toimintoja, päiväkoteja ja kouluja. Vastaajat arvioivat erilaisia ympäristöön, saastumiseen ja luontoon liittyviä väittämiä ja ottivat kantaa Temmesjoen tilaan. Seuraavaksi tiedusteltiin vapaa-ajan käyttöä ja ulkoilua.

Vastaajat ottivat kantaa erilaisiin Temmestä ja Tyrnävää koskeviin väittämiin, kuten kulttuuritarjonnan riittävyyteen, liikennejärjestelyjen toimivuuteen, lisärakentamiseen ja kunnallispolitiikan kiinnostavuuteen. Rakentamiseen liittyen vastaajat merkitsivät karttaan parhaiten uudelle asutukselle sopivat paikat ja ottivat kantaa siihen, millainen asutustiheyden tulisi olla, ja minkälaisia talotyyppejä olisi suosittava. Lopuksi vastaajat esittivät mielipiteitä Temmeksestä yleensä.

Taustamuuttujina olivat esimerkiksi ikä, sukupuoli, koulutus, ammattiryhmä ja talouden koko.

Permanent link to this dataset:

Direct link to this tab:

Study description in machine readable DDI 2.0 format

Metadata record is licensed under a CC BY 4.0 license.