FSD2427 Europarlamenttivaalit 2009: ehdokkaiden vastaukset YLEn vaalikoneeseen

Select variable


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_pro] Aineiston käsittelyn taso (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1] Euroopan unioni on menestystarina

[q2] EU-jäsenyys on heikentänyt Suomen mahdollisuuksia päättää omista asioistaan

[q3] Euro-rahan käyttöön ottamisesta on ollut Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa

[q4] Suomen ja muiden vahvemmassa taloudellisessa asemassa olevien EU-maiden pitää auttaa talousahdinkoon joutuneita jäsenmaita nykyistä enemmän

[q5] Tavaroiden ja palvelujen vapaata liikkumista ei saa millään tavoin hankaloittaa, vaikka se lisäisi myös työpaikkojen siirtymistä muihin EU-maihin

[q6] Ilmasto- ja energiapolitiikassa EU:n on sitouduttava tiukkoihin päästörajoihin, vaikka ne hidastaisivat talouskasvua

[q7] EU:n maahanmuuttopolitiikan päätavoitteeksi on otettava ammattitaitoisen työvoiman saaminen, vaikka se merkitsisi maahanmuuttopolitiikan tiukentamista

[q8] Väestöltään islamilainen Turkki ei voi olla EU:n jäsen

[q9] EU:lle kaavaillut ulkoministerin ja presidentin virat ovat turhia

[q10] Suomen pitäisi liittyä Natoon

[q11] Euroopan parlamentissa suomalaisten edustajien on tuettava ensisijaisesti Suomen hallituksen eikä puolueryhmiensä kannanottoja, jos kantojen välillä on ristiriitaa

[q12] Suomen hallituksen tulee esittää EU:n komission jäseneksi eli komissaariksi sekä naista että miestä

[q13] Kansallisille ja etnisille vähemmistöille, kuten baskeille Espanjassa, suomenruotsalaisille, ahvenanmaalaisille sekä saamelaisille Suomessa ja Ruotsissa, tulisi taata edustus Euroopan parlamentissa

[q14] Euroopan unionin jäsenyys on avattava myös Venäjälle

[q15] Venäjän ja Saksan välistä Itämeren kaasuputkea ei saa rakentaa

[q16] EU:lle on annettava nykyistä enemmän toimivaltaa Itämeren suojelussa

[q17] EU:n pitäisi kannustaa jäsenmaitaan ydinvoiman rakentamiseen ja käyttöön

[q18] EU:n nopean toiminnan sotilasjoukot pitäisi yhdistää Naton vastaaviin joukkoihin

[q19] EU-jäsenyys antaa Suomelle sotilaallista turvaa

[q20] Suomen on parempi hoitaa suhteita Venäjään neuvottelemalla suoraan Venäjän kanssa kuin turvautua EU:n yhteiseen Venäjä-politiikkaan

[q21] EU on ottanut riittävästi huomioon Suomen olosuhteiden asettamat erityisvaatimukset maataloudelle

[q22] Maailman vapaakauppaneuvotteluissa EU:n on oltava valmis tinkimään maatalouden tuista ja tuontisuojasta

[q23] Julkista taloutta on vahvistettava korottamalla pääomatulojen verotusta EU-maiden yhteisellä päätöksellä

[q24] Autoilun ja lentoliikenteen päästöjä on EU:ssa leikattava voimakkaasti, vaikka se nostaisi tuntuvasti matkustamisen kustannuksia

[q25] EU:n laajentuminen on ollut viime vuosina liian nopeaa ja jäsenyysneuvotteluissa on jatkossa pidettävä tiukemmin kiinni jäsenyysehtojen täyttymisestä

[q26] EU:n pitäisi nykyistä tiukemmin rajoittaa maahanmuuttoa EU:n ulkopuolisista maista

[q27] Yhteisen rahan eli euroalueen jäseneksi pääsyä on helpotettava, koska talouskriisin vuoksi monia EU-maita uhkaa vararikko

[q28] EU:n toiminta on ollut liiaksi markkinatalouden vapauksia korostavaa ja elinkeinoelämän etuja myötäilevää

[q29] EU:ssa on sovittava minimipalkoista

[q30] Euroopan parlamentissa on päätettävä kaikille EU-kansalaisille maksettavasta perustulosta eli kansalaispalkasta

[bv1] Ehdokkaan sukunimi

[bv2] Ehdokkaan etunimi

[bv3] Puolue

[bv4] Ikä

[bv5] Sukupuoli

[bv6] Koulutus

[bv7] Ammattiasema

[bv8] Työnantaja

[bv9] Ehdokkaan äidinkieli

[bv10_1] Kielitaito: Suomi

[bv10_2] Kielitaito: Ruotsi

[bv10_3] Kielitaito: Englanti

[bv10_4] Kielitaito: Saksa

[bv10_5] Kielitaito: Ranska

[bv10_6] Kielitaito: Venäjä

[bv10_7] Kielitaito: Espanja

[bv10_8] Kielitaito: Italia

[bv10_9] Kielitaito: Viro

[bv10_10] Kielitaito: Joku muu

[bv11_1] Poliittinen kokemus: Toiminta puolueen paikallistasolla tai muissa puolueen luottamustehtävissä

[bv11_2] Poliittinen kokemus: Kunnan- tai kaupunginvaltuusto

[bv11_3] Poliittinen kokemus: Kuntayhtymä tai maakuntahallinto

[bv11_4] Poliittinen kokemus: Kansanedustaja

[bv11_5] Poliittinen kokemus: Euroopan parlamentin jäsen

[bv11_6] Poliittinen kokemus: Ei mitään näistä

[bv12] Kokemus kansainvälisistä tehtävistä

[bv13] Kuulutteko jäsenenä poliittiseen puolueeseen?

[bv14] Kuulutteko johonkin kirkkoon tai uskonnolliseen yhteisöön?

[bv15] Käytän EU-vaaleihin rahaa

[bv16] Kuinka suuren osan ehdokaskampanjanne kustannuksista rahoitatte muista kuin omista varoistanne tai henkilökohtaisesti ottamallanne lainalla?

[bv17] Mikä seuraavista kuvaa tärkeintä ulkopuolista rahoituslähdettänne?

[bv18] EU-vaaleissa pitäisi siirtyä henkilövaalista puoluelistavaaleihin

[bv19] Suomi pitäisi jakaa EU-vaaleissa useampaan, esimerkiksi neljään vaalipiiriin

[bv20] Täysipainoinen osallistuminen EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan päätöksentekoon onnistuu parhaiten liittymällä myös Naton jäseneksi

[bv21] Suomen osallistumisessa EU-johtajien kokouksiin käytäntöä on muutettava niin, että tasavallan presidentti ei pääsääntöisesti osallistu EU:n huippukokouksiin

[bv22] EU-aiheinen vitsi

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.