Näytä aineistokuvailu.

FSD2390 Tampereen Harrastava iltapäivä: kerho-ohjaajat 2007

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Häikiö, Liisa (Tampereen kaupunki. Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö)
  • Vänninmaja, Paula (Tampereen kaupunki. Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö)

Asiasanat

harrastukset, iltapäivätoiminta, järjestöt, kerhot, kiusaaminen, kouluruokailu, koulut, lapset, liikunta, syrjäytyminen, yhteistyö

Sisällön kuvaus

Vuonna 2007 käynnistyneessä Harrastava iltapäivä -hankkeessa Tampereen kaupunki järjesti koulupäivän jälkeen vapaaehtoista harrastustoimintaa 3. - 9.-luokkalaisille. Harrastus- ja kerhotoiminta järjestettiin yhteistyössä järjestöjen, seurojen ja seurakuntien kanssa. Hankkeen väliarviona tehtiin kyselytutkimukset, joiden avulla arvioitiin hankkeen tavoitteiden ja käytäntöjen ovat toteutumista ensimmäisen toteutuskauden aikana. Hanketta arvioitiin lasten, vanhempien, koulujen henkilökunnan ja kerho-ohjaajien näkökulmasta. Tämä kysely käsittää kerhonohjaajien vastaukset.

Aluksi vastaajilta kysyttiin muutamia taustatietoja, kuten sukupuolta, ammattiasemaa, joissa tämä HIP-kerhoja on ohjannut sekä aiempaa kerhonohjaustaustaa. Tämän jälkeen selvitettiin kerho-ohjaajien mielipiteitä kerhotoiminnasta ja sen tärkeydestä sekä kysyttiin, mitkä he näkivät kerhotoiminnan tärkeimpinä tavoitteina ja kokivatko he näiden tavoitteiden toteutuneen. Lisäksi kartoitettiin kerhonohjaajien mielipiteitä koulussa tarjottavasta välipalasta ja sen maksuttomuudesta sekä kysyttiin, mitkä olivat ohjaajien motiivit toimia hankkeessa. Samoin selvitettiin kuinka vastaajat kokivat yhteistyön ja tiedotuksen eri toimijoiden, kuten koulun, kodin ja seurojen välillä toimivan. Lopuksi selvitettiin vielä, millaista toimintaa ohjaajat toivoivat kouluilla tulevaisuudessa järjestettävän.

Taustamuuttujina aineistossa ovat sukupuoli, ammattiasema ja ammattinimike.

Pysyvä linkki tähän aineistoon:

Suora linkki tähän välilehteen:

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa

Aineiston kuvailu on lisensoitu CC BY 4.0 -lisenssin mukaisesti.