FSD2275 Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Tekijät

  • Yleisradio (YLE)

Asiasanat

eduskuntavaalit, ehdokkaat, ennakkoäänestys, poliittiset asenteet, puolueet, äänestäminen

Sisällön kuvaus

Ensimmäisenä vastaajalta tiedusteltiin, onko hän käynyt jo äänestämässä ennakkoon eduskuntavaaleissa. Mikäli vastaaja oli jo äänestänyt, kysyttiin puoluetta, jonka ehdokasta hän äänesti ja jos vastaaja ei vielä ollut äänestänyt, tiedusteltiin, minkä puolueen ehdokasta hän tällä hetkellä äänestäisi. Vastaajalta kysyttiin myös, kuinka varma hänen puoluekantansa on, aikooko vastaaja äänestää näissä vaaleissa ja minkä puolueen listalla olevaa ehdokasta vastaaja äänesti edellisissä eduskuntavaaleissa. Erilaisten väitelauseiden avulla kartoitettiin sitä, missä määrin eri asiat olivat vaikuttaneet vastaajan puoluevalintaan näissä vaaleissa. Lopuksi kysyttiin vielä, kumpi merkitsi äänestämisessä nyt enemmän, mennyt vai tuleva vaalikausi.

Taustamuuttujat olivat vastaajan sukupuoli, ikä, asuinpaikka, ammattiryhmä ja asuinlääni.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.