Näytä aineistokuvailu.

FSD2153 KuntaSuomi 2004: nuorisotoimi 2002

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Mattila, Juha (Vaasan yliopisto)
  • Ikola-Norrbacka, Rinna (Vaasan yliopisto)

Asiasanat

ajankäyttö, kehittäminen, kilpailuttaminen, luottamushenkilöt, nuoret, nuorisotilat, nuorisotoimi, palvelut, palvelutuotanto, päätösvalta, tyytyväisyys

Sisällön kuvaus

Nuorisotoimelle suunnattu kysely kartoittaa kuntien nuorisotoimen palvelujen laajuutta, tuottamista, ohjausta ja johtamista sekä kehittämistä. Aineisto on osa KuntaSuomi 2004 -tutkimusohjelman liikunta- ja vapaa-aikasektorin moduulia. Nuorisotoimea on tutkittu myös vuosina 1996 ja 1999 ja vastaaja on kunnan nuorisotoimesta vastaava viranhaltija.

Aluksi kartoitettiin perustietoa nuorisotoimen palvelutuotannosta. Kysyttiin, mitä nuorisopalveluita tai harrastusmahdollisuuksia kuntalaisille on tarjolla, mikä taho toimii palvelun järjestäjänä ja tukeeko kunta palvelun tuottajaa toiminta- tai kohdeavustuksin. Tiedusteltiin myös, mitkä palvelualueet ovat tällä hetkellä erityisen huomion kohteena kunnassa ja kuinka erilaiset oheispalvelut on järjestetty nuorisotoimessa. Ostopalveluista kysyttiin, kuinka suuri osuus kunnan palvelutuotannosta on ostopalveluja, kilpailutetaanko palveluiden tuottajia ennen ostopäätöksen tekemistä, pitäisikö ostopalveluja lisätä ja myykö kunta nuorisopalveluja muille kunnille. Myös nuorisotoimessa tapahtuneet muutokset vuoden 1998 jälkeen olivat kiinnostuksen kohteena. Lisäksi vastaajaa pyydettiin arvioimaan nuorisotoimeen liittyvien tekijöiden nykytilaa sekä kysyttiin, mitä nuorisotiloja kunnassa on, onko vastaaja tyytyväinen niiden toimivuuteen ja kuinka suuren osuuden nuorisotiloista kunta omistaa itse tai vuokraa muilta.

Nuorisotoimen ohjaukseen ja johtamiseen liittyen kysyttiin, mikä luottamushenkilöelin käsittelee nuorisotointa koskevat asiat kunnassa sekä esitettiin kyseisen luottamushenkilöelimen jäsenrakenteeseen liittyviä väittämiä ja pyydettiin arvioimaan eri tahojen vaikutusta kunnan nuorisopalveluihin. Vastaajaa pyydettiin myös arvioimaan eri tehtäväkokonaisuuksien tärkeyttä omassa työssään sekä sitä, miten hänen ajankäyttönsä jakautuu erityyppisiin nuorisotoimen tehtäviin.

Seuraavaksi vastaajia pyydettiin esittämään käsityksensä siitä, millaisiin asioihin kunnan nuorisotoimen kehittämisen tulisi kohdistua lähivuosina. Kysyttiin myös, onko nuorisopalveluista toteutettu asiakkaille suunnattuja kyselyjä palveluiden arvioimiseksi tai kehittämiseksi ja toteutetaanko kyselyjä säännöllisesti. Lisäksi tiedusteltiin, onko kunnassa meneillään nuorisopalveluihin liittyviä kokeiluja tai uudistuksia, millaisia kokemuksia kunnassa on toimialarajat ylittävästä yhteistyöstä ja millaisia keinoja kunnassa käytetään nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Viimeisenä vastaajaa pyydettiin ottamaan kantaa joukkoon nuorisotointa koskevia väittämiä.

Taustatiedot vastaajasta olivat hänen sukupuolensa, ikänsä, koulutuksensa, työkokemuksensa nuorisotoimen tehtävissä sekä tieto siitä, kuuluuko vastaajan vastuualueeseen nuorisotoimen lisäksi muita toimialoja. Lisäksi kysyttiin, minkä tahon päätösvaltaan eri nuorisotointa koskevat asiat kuuluvat kunnassa sekä saako vastaaja mielestään päättää riittävästi nuorisotoimen kannalta keskeisistä asioista.

Pysyvä linkki tähän aineistoon:

Suora linkki tähän välilehteen:

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa

Aineiston kuvailu on lisensoitu CC BY 4.0 -lisenssin mukaisesti.