FSD2138 Presidentinvaalit 2006, 2. kierroksen seuranta

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Tekijät

  • Moring, Tom (Helsingin yliopisto. Svenska social- och kommunalhögskolan)
  • Pehkonen, Juhani (TNS Gallup Oy)

Asiasanat

eduskuntavaalit, ehdokkaat, mainonta, presidentinvaalit, puolueiden kannatus, sukupuoli, äänestäminen

Sisällön kuvaus

Ensimmäisenä vastaajalta kysyttiin, äänestikö hän presidentinvaalien toisella kierroksella, muuttuiko vastaajan käsitys ehdokkaista ensimmäisen kierroksen jälkeen johonkin suuntaan ja onko ehdokkaiden esiintyminen television viihdeohjelmissa ja viihdelehdistössä lisääntynyt tai vähentynyt edellisistä presidentinvaaleista. Seuraavaksi tiedusteltiin vastaajan mielipidettä siitä, että television viihdeohjelmat nostavat esiin ehdokkaiden henkilökohtaisia luonteenpiirteitä ja persoonallisuutta sekä kysyttiin, mitä sellaisia ohjelmia vastaaja seurasi, joissa ehdokkaat esiintyivät. Lisäksi kysyttiin, kumpaa ehdokasta vastaaja äänesti presidentinvaalien toisella kierroksella, missä vaiheessa päätti kummalle ehdokkaalle antaa äänensä sekä missä määrin vastaaja sai tietoa eri lähteistä oman äänestyspäätöksensä tueksi. Vastaajaa pyydettiin myös arvioimaan, minkä verran erilaiset syyt vaikuttivat ehdokkaan valintaan toisella kierroksella, millainen vaikutus erilaisilla luetelluilla asioilla oli ehdokkaan valintaan ja mitä mieltä vastaaja oli esitetyistä ehdokasvalintaa koskevista väittämistä. Tiedusteltiin myös, miten uskottavaksi vastaaja koki ehdokkaiden esiintymisen kampanjan aikana toisella kierroksella ja katsooko vastaaja olevansa lähellä jotain poliittista puoluetta. Miesten ja naisten asemaan liittyen vastaajaa pyydettiin antamaan oma näkemyksensä ja arvioimaan erilaisia väittämiä sukupuoleen liittyen. Lopuksi tiedusteltiin vielä, ovatko jotkin presidentin tehtävistä sellaisia, että ne soveltuvat paremmin miehelle kuin naiselle.

Taustamuuttujina kyselyssä on muun muassa vastaajan sukupuoli, ikä, siviilisääty, koulutus, ammatti, vuositulot ja asuinpaikka. Aineistossa on myös havaintotunnusmuuttuja idnro, jonka avulla se voidaan yhdistää aineistoon FSD2137.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.