FSD1299 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2001: syksy

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2001: syksy

Aineiston rinnakkainen nimi

MTS-syystutkimus 2001

Aineistonumero

FSD1299

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1299

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin vastaajien näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidosta, sotilaallisesta liittoutumisesta ja sen eri vaihtoehdoista. Edelleen kysyttiin, pitäisikö myös Suomen hakea Naton jäsenyyttä, jos Baltian maat hyväksytään liiton jäseniksi. Lisäksi tiedusteltiin mielipiteitä puolustusvoimille myönnettävistä varoista, Suomen puolustusjärjestelmästä ja sotateollisuudesta, YK:n, EU:n ja Naton johtamista rauhanturvatehtävistä sekä siviilikriisinhallintatehtävistä. Vastaajilta kysyttiin, miten he suhtautuvat siihen, että EU on ottamassa itselleen myös sotilaallisia tehtäviä. Taustamuuttujina olivat muun muassa vastaajan sukupuoli, ikäryhmä, työmarkkina- ja ammattiasema, siviilisääty, koulutus, asuinlääni, internetin ja matkapuhelimen käyttö, puolue, jonka ehdokasta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt sekä perheen tuloluokka.

Asiasanat

asevelvollisuus; kriisinhallinta; liittoutuminen; maanpuolustus; puolustuspolitiikka; rauhanturvaaminen; sotateollisuus; turvallisuuspolitiikka; ulkopolitiikka

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus Oy

Tuottajat

  • Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta

Ajallinen kattavuus

2001

Aineistonkeruun ajankohta

2001-10-19 – 2001-11-04

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 - 74-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta

Kiintiöpoiminta sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan

Omnibus-kuluttajatutkimuksessa vastaajat etsitään ovelta ovelle -periaatteella, kunnes 1000 suomalaista on haastateltu vastaajan kotona.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

85 muuttujaa ja 1022 havaintoa.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Pienten puolueiden kannattajia oli otoksessa suurten puolueiden kannattajia vähemmän. Kolmannes vastaajista ei kertonut puoluekantaansa.

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kuntamuuttuja.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS): Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2001: syksy [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-09-27). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1299

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Sotilaallisella liittoutumattomuudella entistä laajempi kannatus (2001). Helsinki : Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. - (Tiedotteita ja katsauksia 2/2001)

Julkaisut aineistosta Tooltip

Sotilaallisella liittoutumattomuudella entistä laajempi kannatus (2001). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia; 2/2001.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.