FSD1266 Yritysjohtajat ja yhteiskunta 1990

Select variable


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q2] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat

[q3] Viidennen ydinvoimalan rakentaminen Suomeen on kannatettavaa

[q4] Taloudellisen hyvinvoinnin kehittäminen vielä nykyistä korkeammalle tasolle lisää henkistä pahoinvointia

[q5] Tiede ja teknologia ovat nousemassa ihmisen palvelijasta ihmisen herraksi

[q6] Sellaisia maamme syrjäkyliä, joissa ihmisillä ei ole kunnollisia toimeentulomahdollisuuksia, ei ole tulevaisuudessa järkevää pyrkiä pitämään asuttuina

[q7] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[q8] Mikäli naiset saisivat päättää enemmän työelämässä, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q9] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[q10] Koska kansainvälistyminen on peruuttamaton ja maailmanlaajuinen prosessi, Suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä avoimesti mukaan tähän kehitykseen

[q11] Kansalaisten mielipiteellä ei ole paljonkaan vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä yhteiskunnassa tehdään

[q12] Mikäli maamme väestöä halutaan lisätä, on parempi maksaa suomalaisille lasten synnyttämisestä kuin lisätä pakolaisten maahanmuuttoa

[q13] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q14] Suomen pitäisi hyödyntää lähialueillamme tapahtuvat muutokset ja ottaa töihin vaikkapa leningradilaisia

[q15] Mikäli maassamme suhtauduttaisiin myönteisemmin yrittämiseen, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q16] Suomen korkea hintataso johtuu ensisijaisesti siitä, että vapaa kilpailu ei toimi maassamme

[q17] Mikäli työntekijät saisivat osallistua ja vaikuttaa yritysten päätöksentekoon nykyistä enemmän, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q18] Ulkomaalaisten lisääntyvä työskentely Suomessa toisi maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[q19] Euroopan yhdentymisen todellisia vaikutuksia ei tunne kukaan ja sen vuoksi Suomen tulisi edetä asiassa hyvin varovaisesti

[q20] Itä-Euroopan vallankumoukset osoittavat, että toimiva yhteiskunta voi rakentua vain yksilönvapauden ja yksityisen omistusoikeuden varaan

[q21] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[q22] Suomen tulisi liittyä jäseneksi Euroopan yhteisöön (EY, ennen EEC)

[q23] Koska suomalaiset elintarvikkeet ovat puhtaita ja korkealaatuisia, on luonnollista, että ne maksavat melko paljon

[q24] Yksilön menestyksen määrää ensisijaisesti hänen oma toimintansa ja tahtonsa, ei yhteiskunta eikä olosuhteet

[q25] Maamme johdon tulisi luopua hyssyttelystä kansainvälisissä asioissa ja ottaa tiukasti ja selkeästi kantaa maailman tapahtumiin

[q26] Suomen luonto ja metsät käyvät jo kuolinkamppailua eikä niitä enää voida pelastaa millään toimilla

[q27] Koska suomalaiset yritykset ovat kansainvälisesti pieniä, niitä on pakko yhdistää suuremmiksi yksiköiksi, jotta ne ylipäätään voisivat säilyä hengissä tulevaisuudessa kansainvälisillä markkinoilla

[q28] Omistus keskittyy maassamme huolestuttavasti

[q29] Suomalaisten tulisi tehokkaasti varjella kulttuurinsa omaleimaisuutta yhä lisääntyvää kansainvälistymistä vastaan

[q30] Kulutuksen voimakas kasvu on osoitus arvotyhjiöstä, sillä ihmiset hakevat tavarasta onnea ja arvoja elämäänsä

[q31] Ennen ihmiset olivat onnellisempia kuin nykyään

[q32] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä

[q33] Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä Suomessa

[q34] Suomalaisten suuri kiinnostus varhaiseläkkeitä kohtaan johtuu suurimmaksi osaksi työpaikkojen huonosta ilmapiiristä ja vanhakantaisista johtamismenetelmistä

[q35] Työvoimapula on pian maassamme suurempi ongelma kuin työttömyys

[q36] Suomi elää nykyisin liikaa velaksi ja joutuu sen seurauksena vielä suurten ongelmien eteen

[q37] Suomen kehitysavun painopistettä tulisi siirtää perinteisistä avustuskohteista Itä-Euroopan maiden auttamiseen

[q38] Julkista hallintokoneistoa on supistettava

[q39] Vaikka rakennemuutos aiheuttaakin irtisanomisia ja muita ongelmia, se on välttämättömyys, jonka etenemistä ei pitäisi pyrkiä hidastamaan

[q40] Suurempi ongelma kuin ulkomaalaisten tulo Suomeen maallemme on pätevien ja kyvykkäiden suomalaisten muutto ulkomaille

[q41] Koska kansamme on joutunut hankkimaan hyvinvointinsa kovalla työllä ja sotimalla, Suomi kuuluu vain suomalaisille

[q42] Suomi on niin sulkeutunut ja pysähtynyt maa, ettei meillä tulevaisuudessa ole kovinkaan hyviä mahdollisuuksia pysyä mukana kansainvälisessä kehityksessä

[q43] Suomessa saa yksilönvapauden nimissä tehdä yleisestä edusta piittaamatta melkein mitä tahansa

[q44] Suomen kasvava työvoimapula on ratkaistavissa vain ulkomaalaisen työvoiman avulla

[q45] Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q46] Suomalaisia tiedotusvälineitä seuraamalla saa monipuolisen ja totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista

[q47] Suomalaisten tyytymättömyyden ja kriittisyyden kasvu ei johdu siitä, että asiat maassamme olisivat huonontuneet, vaan ennemminkin siitä, että vaatimustasomme on noussut

[q48] Suomessa tarvittaisiin kokonaan uudentyyppisiä poliitikkoja, sillä nykyisten puoluejohtajiemme ajattelu on vanhentunutta eikä anna vastauksia ajankohtaisiin ongelmiin

[q49] Maassamme tulisi yksityistää suuri osa julkisista palveluista, jotta palveluitten tuotanto tehostuisi

[q50] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi

[q51] Maataloustuotannon täydellisestä omavaraisuusperiaatteesta tulisi luopua, jotta maatalouden vientitukeen käytettävät rahat voitaisiin käyttää oman maamme kehittämiseen

[q52] Jotta Kuolan niemimaan ja muiden lähialueidemme valtavat saaste-päästöt eivät enempää vahingoittaisi maatamme, Suomen tulisi antaa korvauksetta apuaan näiden ongelmien ratkaisemiseksi

[q53] Olen henkilökohtaisesti kiinnostunut eurooppalaisesta kulttuurista (esim. kirjallisuus, kuvaamataide, musiikki, arkkitehtuuri) ja saan siitä itselleni suurta henkistä tyydytystä

[q54] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisia kohtaan on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia

[q55] Lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, pitäisi voida kieltää kokonaan

[q56] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[q57] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[q58] Ellei ihmiskunta heti ryhdy tehokkaisiin toimiin luonnon saastumisen ehkäisemiseksi, on kaikki jo kohta liian myöhäistä

[q59] Nykyaikana ihmisten ei ole välttämätöntä sitoutua mihinkään eturyhmään tai organisaatioon

[q60] Ulkomaalaisten oikeutta omistaa maata, metsää, kiinteistöjä ja osakkeita Suomessa tulisi nykyisestään laajentaa

[q61] Ellei maamme korkeata hintatasoa kyetä pudottamaan, Suomi hinnoittelee vähitellen itsensä ulos kansainvälisestä kaupasta ja taloudesta

[q62_1] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Elintaso maassamme kohoaa

[q62_2] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Työttömyys vähenee

[q62_3] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Yritysten toimintaedellytykset paranevat

[q62_4] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Kulttuurielämä rikastuu

[q62_5] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maassamme perustetaan paljon uusia yrityksiä

[q62_6] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Suomalainen kulttuuri vähitellen häviää

[q62_7] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Isänmaallisuus/kansallisuustunne katoaa

[q62_8] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Sosiaaliturva heikkenee maassamme

[q62_9] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Tyhjänpäiväinen roskaviihde valtaa kodit

[q62_10] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maamme puolueettomuus vaarantuu

[q62_11] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maahamme tulee paljon ulkomaalaisia

[q62_12] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maastamme muuttaa paljon ihmisiä ulkomaille

[q62_13] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Suomenkielen asema vaarantuu

[q62_14] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maahamme siirtyy paljon ulkomaalaisia yrityksiä

[q62_15] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maastamme siirtyy paljon yrityksiä ulkomaille

[q62_16] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Pääomamme karkaavat ulkomaille

[q62_17] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Hintataso laskee maassamme

[q62_18] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Kansallinen itsemääräämisoikeutemme heikentyy

[q62_19] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Perinteiset arvot murtuvat ja unohtuvat

[q62_20] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Tiedon kulku maiden välillä lisääntyy ja vapautuu

[q62_21] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Maaseutu ja syrjäalueet autioituvat

[q62_22] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Tieteiden taso maassamme nousee

[q62_23] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Levottomuudet, huumeet ja aids leviävät maahamme

[q62_24] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Sulkeutunut kansanluonteemme avautuu

[q62_25] Voimakkaan kansainvälistymiskehityksen seurauksen todennäköisyys: Ympäristön- ja luonnonsuojelu vaikeutuu

[q63_1] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Ammattiyhdistysliike

[q63_2] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Eduskunta

[q63_3] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Hallitus

[q63_4] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Kirkko

[q63_5] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Kuntien päätöksentekijät

[q63_6] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Lehdistö

[q63_7] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Luonnonsuojelijat

[q63_8] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Pankit

[q63_9] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Perhe

[q63_10] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Poliisi

[q63_11] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Poliittiset puolueet

[q63_12] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Puolustusvoimat

[q63_13] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Suuryritykset

[q63_14] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Tasavallan presidentti

[q63_15] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Työnantajajärjestöt

[q63_16] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Virkamiehistö

[q63_17] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Yksityinen kansalainen

[q63_18] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Yleisradio

[q63_19] Yhteiskunnallisen vaikuttajan määräysvallan määrä: Yliopistot

[q64_1] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Rehellisyys

[q64_2] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Ahkeruus ja yritteliäisyys

[q64_3] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Suvaitsevaisuus

[q64_4] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Ahneus ja oman edun tavoittelu

[q64_5] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Suomalainen sisu

[q64_6] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Lainkuuliaisuus

[q64_7] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Rikollisuus ja väkivaltaisuus

[q64_8] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Yhteisvastuu heikompiosaisista

[q64_9] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Välinpitämättömyys ja kovuus

[q64_10] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Aatteellisuus ja ihanteellisuus

[q64_11] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Tyytymättömyys ja kriittisyys

[q64_12] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Elämänilo ja -halu

[q64_13] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Usko parempaan huomiseen

[q64_14] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Perinteisten arvojen ja tapojen kunnioitus

[q64_15] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Kiinnostus muita maita ja kulttuureja kohtaan

[q64_16] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Yhteistyöhenkisyys

[q64_17] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Huoli luonnon tuhoutumisesta

[q64_18] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Lähimmäisenrakkaus

[q64_19] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Työn arvostus

[q64_20] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Isänmaallisuus ja kansallistunne

[q64_21] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Luottamus auktoriteetteja kohtaan

[q64_22] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Pinnallisuus ja ulkokohtaisuus

[q64_23] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Yksilöllisyys ja omaehtoisuus

[q64_24] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Yksimielisyys kansallisista tavoitteista

[q64_25] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Henkinen hyvinvointi ja onnellisuus

[q64_26] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Uskonnollisuus

[q64_27] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Maanpuolustustahto

[q64_28] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Henkinen avarakatseisuus

[q64_29] Suomen henkisen ilmapiirin muutos viime vuosien aikana: Usko kansainvallan toteutumiseen

[q65_1_1] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kauppa ja taloudellinen yhteistyö

[q65_1_2] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kauppa ja taloudellinen yhteistyö

[q65_1_3] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kauppa ja taloudellinen yhteistyö

[q65_2_1] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kulttuuri ja sivistysyhteistyö

[q65_2_2] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kulttuuri ja sivistysyhteistyö

[q65_2_3] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kulttuuri ja sivistysyhteistyö

[q65_3_1] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kansalaisten henkilökohtaiset yhteydet

[q65_3_2] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kansalaisten henkilökohtaiset yhteydet

[q65_3_3] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua: Kansalaisten henkilökohtaiset yhteydet

[q66_1] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Kokonaisuutena / yleisesti ottaen

[q66_2] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Elintason ja hyvinvoinnin kannalta

[q66_3] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Viennin ja ulkomaankaupan kannalta

[q66_4] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Yleensä yritystoiminnan kannalta

[q66_5] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Maamme hintatason kannalta

[q66_6] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Työllisyyden kannalta

[q66_7] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Itsenäisyyden / itsemääräämisoikeuden kannalta

[q66_8] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Omistusoikeuden kannalta

[q66_9] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Olojen vakauden kannalta

[q66_10] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Sosiaaliturvan kannalta

[q66_11] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Ympäristönsuojelun kannalta

[q66_12] Euroopan integroitumisen vaikutus Suomelle ja suomalaisille: Kulttuurin kannalta

[q67_1] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Teollisuustuotteet yleensä

[q67_2] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Paperi, kartonki, selluloosa

[q67_3] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Sahatavara, vaneri, puulevyt

[q67_4] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Paperikoneet, teollisuuden koneet

[q67_5] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Ns. tietotaito ja suunnittelupalvelut

[q67_6] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Pankki-, rahoitus- ja vakuutuspalvelut

[q67_7] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Elintarvikkeet, maataloustuotteet

[q67_8] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Televisiot, tietokoneet, elektroniikka

[q67_9] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Ympäristönsuojeluteknologia

[q67_10] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Öljyjalosteet, kemialliset tuotteet

[q67_11] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Vaatteet, tekstiilit, kengät

[q67_12] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Laivat, jäänmurtajat

[q67_13] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Ns. design-tuotteet, suomalainen muotoilu

[q67_14] Suomen vientimarkkinat tulevaisuudessa: Rakentaminen, rakennusten korjaustyöt

[bv1] Vastaajan sukupuoli

[bv2] Vastaajan ikäryhmä

[bv3] Vastaajan edustaman yrityksen / itsenäisen tuotanto- tai palveluyksikön sijaintilääni

[bv4] Toimipaikkakunnan koko

[bv5] Vastaajan edustaman yrityksen / itsenäisen tuotanto- tai palveluyksikön päätoimiala (Avokysymys)

[bv6] Vastaajan edustaman yrityksen / itsenäisen tuotanto- tai palveluyksikön henkilöstömäärä

[bv7] Toimiiko vastaajan edustama yritys / itsenäinen tuotanto- tai palveluyksikkö koti- vai vientimarkkinoilla?

[bv8] Millaiseksi luonnehtisitte edustamanne yrityksen / itsenäisen yksikön yleistä menestymistä viiden viimeisen vuoden aikana?

[bv9] Millaisiksi arvioitte edustamanne yrityksen / itsenäisen yksikön kehitys- ja suhdannenäkymät viiden seuraavan vuoden aikana?

[bv10] Kuinka luonnehtisitte edustamanne yrityksen / itsenäisen yksikön tämänhetkistä kansainvälistymisastetta?

[bv11] Mitä Euroopan taloudellinen yhdentyminen nähdäksenne merkitsee edustamanne yrityksen tulevaisuuden kannalta?

[kieli] Lomakkeen kieli

Study description in machine readable DDI-C 2.5 format

Creative Commons License
Metadata record is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International license.