FSD1186 Sosiaalibarometri 2001

Aineiston nimi

Sosiaalibarometri 2001

Aineistonumero

FSD1186

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1186

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa vastaajina olivat kuntien sosiaalitoimen, terveyskeskusten, Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistojen, työvoimatoimistojen sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen johtavassa asemassa olevat työntekijät tai johtoryhmät. Vastaajilta pyydettiin arviota erilaisissa elämäntilanteissa olevien väestöryhmien hyvinvoinnin tilanteesta ja mahdollisuutta tukea niiden hyvinvoinnin toteutumista. Heitä pyydettiin arvioimaan mahdollisuudet turvata kuntalaisten tarvitsemat erilaiset palvelut kuntien nykyisillä voimavaroilla. Edelleen pyydettiin arviota oman sektorin eri palvelujen muutoksesta ja toimivuudesta, toisten sektoreiden tarjoamista palveluista ja yksityisistä yritysmuotoisista sosiaali- ja terveyspalveluista eri väestöryhmien kannalta. Vastaajilta pyydettiin mielipidettä toimeentuloturvajärjestelmän toimivuudesta ja tulojen epätasaisen jakautumisen vaikutuksesta.

Sosiaalitoimelta kysyttiin kunnan taloudellisesta tilanteesta ja arviota sen muutoksesta vuonna 2001. Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan oman sektorin henkilöstömäärän muutosta, henkilöstön riittävyyttä, työntekijöiden tunnelmia ja kunnan kykyä huolehtia heidän ammatillisesta osaamisestaan ja sen kehittämisestä. Vastaajilta tiedusteltiin myös mielipidettä kuntien sosiaalis-taloudellisesta tilanteesta.

Osalta vastaajista pyydettiin arviota eri lapsiryhmien hyvinvoinnin ja sen tukemiseen kohdistuvien toimenpiteiden riittävyydestä. Edelleen heiltä kysyttiin mielipidettä lastensuojeluun liittyvien asioiden muutoksista, arviota lasten tarvitsemien eri palveluiden turvaamismahdollisuuksista ja mahdollisten lapsiasiamiespalvelujen merkityksestä lapsen oikeudellisen aseman kannalta.

Sosiaalitointa sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjä pyydettiin arvioimaan eri tahojen nykyistä ja tulevaa merkitystä hyvinvoinnin toteuttamisessa. Niitä pyydettiin mainitsemaan myös kaksi uudelleen organisoitua palveluaan ja arvioimaan tähän vaikuttaneita eri tekijöitä, luettelemaan näistä palveluista vastanneet tahot sekä ennen niiden uudelleen organisointia että sen jälkeen ja lopuksi arvioimaan niiden toimivuutta ja vaikutuksia eri tahojen keskinäisiin työkäytäntöihin. Sosiaalitoimelta kysyttiin myös eri työmuotojen kohdalla yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa.

Lisäksi sosiaali- ja terveysjärjestöiltä kysyttiin sekä yleensä kolmannen sektorin että myös oman järjestön merkitystä erilaisten, hyvinvointiin ja sen takaamiseen liittyvien asioiden osalta. Niiltä kysyttiin myös järjestön toimintayksiköistä, toiminnan painopistealueista, maantieteellisestä toiminta-alueesta, eri toimintamuodoista ja erilaisista työntekijöiden työllistämismuodoista järjestön toiminnan kannalta. Lisäksi aineisto sisältää maakunta-,lääni- ja suuraluemuuttujat.

Asiasanat

Kansaneläkelaitos; hyvinvointi; järjestöt; kolmas sektori; kunnat; lapsen asema; sosiaalipalvelut; sosiaalipolitiikka; sosiaalitoimi; sosiaaliturva; terveyskeskukset; terveyspalvelut; työvoimahallinto; yksityiset palvelut

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Sosiaalibarometrit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Tuottajat

  • Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Ajallinen kattavuus

2000

Aineistonkeruun ajankohta

2000-12 – 2001-01

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Organisaatio

Perusjoukko/otos

Suomen kuntien sosiaalitoimet, terveyskeskukset, työvoimatoimistot, sosiaali- ja terveysjärjestöt, Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistot (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Sosiaalibarometri 2001 -kyselyt lähetettiin Ahvenanmaata lukuun ottamatta kaikkiin kuntiin. Jokaisen kunnan sosiaalitoimeen lähetettiin yksi lomake. Kysely lähetettiin myös kaikkiin Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistoihin sekä työvoimatoimistoihin, jotka ovat hallinnollisesti itsenäisiä ns. täyden palvelun toimistoja. Terveyskeskuskysely osoitettiin hallinnollisen määrittelyn mukaan terveyskeskuksille, ja järjestökysely suunnattiin keskeisimmille valtakunnallisille sosiaali- ja terveysjärjestöille, jotka ovat pääasiassa STKL:n, YTY:n tai Terveyden edistämisen keskuksen jäseniä.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

63

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

525 muuttujaa ja 787 havaintoa.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Avokysymysten vastaukset puuttuvat. Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kuntamuuttuja sekä järjestön numero- ja nimimuuttujat.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto (STKL): Sosiaalibarometri 2001 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2002-02-18). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1186

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Erityisehdot

Jatkokäyttäjien tulee lähettää Suomen sosiaali ja terveys ry:lle yksi kappale kaikista raporteista, opinnäytetöistä, artikkeleista ja muista julkaisuista ja materiaaleista, joissa ovat käyttäneet tätä aineistoa. Julkaisujen postitusosoite on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Tutkimus, Yliopistonkatu 5, 00100 HELSINKI ja sähköisten julkaisujen osoite tutkimus@soste.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Törrönen, Päivi (2001). Eri-ikäiset ja -arvoiset lapset. Teoksessa: Lapsuuden hyvinvointi: yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro (toim. Maritta Törrönen), 58-84. Vantaa: Pelastakaa lapset - Rädda Barnen.

Rönnberg, Leif (2002). Sosiaalibarometrin kehitys: Tuntosarvista tutkimukseksi. Sosiaali- ja terveysviesti 2002(2), 17-18.

Koberg, Pirjo (2004): Suomalainen hyvinvointi: tutkimus hyvinvointipalvelujen tilanteesta ja kansalaisten hyvinvoinnista sosiaalibarometrien mukaan vuosina 1996 - 2001. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Sosiaalityön laitos. Pro gradu -tutkielma.

Eronen, A. & Hokkanen, L. & Kinnunen, P. & Rönnberg, L. (2000). Sosiaalibarometri 2001: hyvinvointipalvelujen tuottajien ajankohtainen tilanne ja näkemys kansalaisten hyvinvoinnista. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.