FSD1180 Perhebarometri 1999: vanhemmuutta toteuttamassa

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Reuna, Veera (Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos)

Asiasanat

hoitohenkilöstö, kasvatus, lapsiperheet, päiväkodit, päiväkoti-ikäiset, vanhemmat, vanhemmuus, vastuu

Sisällön kuvaus

Perhebarometrin teemana on vanhemmuuden toteuttamiseen ja lapsen kasvattamiseen liittyvät asiat. Barometrissa tarkastellaan päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien ja päiväkotien henkilökunnan näkemyksiä vanhemmuuden reunaehdoista. Vastaajilta kysyttiin mielipidettä erilaisista lapsiin ja lasten kasvatukseen liittyvistä asioista sekä siitä, pitäisikö vastuun erilaisten asioiden opettamisesta ja kasvatuksesta kuulua vanhemmille vai päiväkodille. Edelleen kysyttiin päiväkodin lasten vanhempien tukemisen tavoista kasvatuksessa. Vanhemmilta kysyttiin tuen saamisesta lasten kasvatuksessa päiväkodin henkilökunnalta ja päiväkodin henkilökunnalta puolestaan mielipidettä vanhemmille annetun tuen riittävyydestä. Lasten kasvatukseen liittyen vanhemmilta kysyttiin mahdollisista ristiriidoista päiväkodin henkilökunnan kanssa ja henkilökunnalta puolestaan ristiriidoista vanhempien kanssa.

Kaikilta vastaajilta kysyttiin mielipidettä siitä, mitä asioita päiväkodeissa pitäisi opettaa, mielipidettä lapsiperheisiin, päivähoitoon ja työhön liittyvistä väittämistä sekä yhteiskunnan vastuun lisäämisestä perheiden taloudellisen hyvinvoinnin ja lasten kasvatuksen osalta. Lisäksi kysyttiin yhteydenpidosta isovanhempiin. Vanhemmilta kysyttiin myös sairastuneen lapsen hoitomahdollisuuksista, oman lapsen päivähoidossa olon syitä ja sen aloittamisikää. Henkilökunnalta kysyttiin myös tuen antamisesta vanhemmille lasten kasvatuksessa sekä työpaikalla omaan työhön saatavasta tuesta. Taustamuuttujina ovat sukupuoli, syntymävuosi, koulutus, sosiaaliryhmä, äidinkieli, asuinlääni ja paikkakunnan koko. Vanhemmilla taustamuuttujia ovat näiden lisäksi siviilisääty, vastaajan puolison sosiaaliryhmä, taloudessa asuvien lasten lukumäärä, alle kouluikäisten lasten ikä ja sukupuoli sekä päivähoidossa oleminen. Henkilökunnan taustamuuttujina ovat työtehtävä päiväkodissa, työvuodet päivähoitoalalla sekä vastaajan omien lasten lukumäärä ja omien alle kouluikäisten lasten lukumäärä.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.