Näytä aineistokuvailu.

FSD1142 Kunnallisalan ilmapuntari 1994: kunnanjohtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Asiasanat

julkiset palvelut, kolmas sektori, kunnallishallinto, kunnallistalous, kunnallisvero, kunnanjohtajat, kunnat, kuntaliitokset, säästäminen, vaikuttaminen, valtionavut, valtionosuudet

Sisällön kuvaus

Kunnallisjohdolta kysyttiin kuntien talouden kohennuskeinoista usean kysymyksen avulla. Heiltä tiedusteltiin erilaisten säästökeinojen hyväksyttävyyttä sekä toimintoja, joiden menoja voi karsia, mikäli kunnan on pakko säästää. Lisäksi tiedusteltiin, mitkä palvelut kuuluvat ehdottomasti kunnan tehtäviin ja toisaalta, mistä kunta voisi luopua ja jättää vastuun muille tahoille. Lisäksi vastaajia pyydettiin arvioimaan palveluiden kehitystä kotikunnassaan yleisesti edellisen vuoden aikana. Suhtautumista kuntaliitoksiin selvitettiin myös useamman kysymyksen avulla.

Lisäksi tiedusteltiin joidenkin valtiollisten, alueellisten ja yksityisten toimijoiden hyödyllisyyttä kunnan toiminnan kehittämisessä. Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan valtion ohjauksen tulevaisuuden kehitystä ja nykyistä tilaa. Lisäksi selvitettiin vielä mm. valtion ja kuntien välistä tiedonkulkua sekä kuntien suhdetta valtioon ja lääniin. Niin sanottujen kriisikuntien auttamiskeinoista kysyttiin myös.

Taustamuuttujia olivat vastaajan asema kunnan johdossa ja sukupuoli sekä kunnan asukasmäärä ja sijaintilääni.

Pysyvä linkki tähän aineistoon:

Suora linkki tähän välilehteen:

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI 2.0 -formaatissa

Aineiston kuvailu on lisensoitu CC BY 4.0 -lisenssin mukaisesti.