FSD1058 EVAn EU-asennetutkimus syksy 1993

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

EVAn EU-asennetutkimus syksy 1993

Aineistonumero

FSD1058

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1058

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)
  • Yhdyskuntatutkimus

Sisällön kuvaus

Tutkimus on neljäs EVAn suomalaisten integraatioajattelua luotaavassa sarjassa, joka käynnistettiin keväällä 1992. Tutkimuksella kartoitetaan suomalaisten odotuksia EY:n jäsenyyden vaikutuksesta Suomeen. Tässä aineistossa käytetään vielä termiä EY eli Euroopan yhteisö, koska Maastrichtin sopimus ei ollut tullut vielä voimaan aineistoa kerättäessä.

Vastaajalta kysyttiin aluksi, mikä on hänen kantansa Suomen mahdolliseen EY-jäsenyyteen ja missä määrin tämä kanta riippuu nk. reunaehtojen toteutumisesta, kuinka todennäköisenä hän pitää Suomen liittymistä ja kävisikö hän äänestämässä mahdollisessa EY-kansanäänestyksessä. Lisäksi vastaajaa pyydettiin arvioimaan minkälainen vaikutus Suomen mahdollisella EU-jäsenyydellä olisi mm. elinoloihin, elintasoon, hinta- ja palkkatasoon, sosiaaliturvaan, työllisyyteen, kulttuuriin, tieteeseen, oikeusturvaan, sukupuolten tasa-arvoon, eri väestöryhmien asemaan, sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen ja vastaajan omaan elämään. Vastaaja pyydettiin myös ottamaan kantaa lukuisiin julkisuudessa esillä olleisiin EY-kysymystä koskeviin väitteisiin. Lisäksi hänelle esitettiin erilaisia Euroopan yhteisöön liitettyjä käsityksiä ja pyydettiin arvioimaan miten hyvin ne kuvaavat hänen omaa käsitystään EY:stä. Lopuksi kysyttiin, kuinka tärkeää vastaaja pitää sitä, että Suomi saa eri asioissa neuvottelutavoitteensa läpi. Taustatietoina ovat tiedot vastaajan sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinläänistä, koulutuksesta, ammattiryhmästä, toimialasta, työnantajan koosta ja vastaajan kuulumisesta ammatillisiin keskusjärjestöihin. Lisäksi kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Asiasanat

Euroopan integraatio; Euroopan unioni; Euroopan yhteisö; asenteet; jäsenyys; kansainväliset suhteet; mielikuvat; mielipiteet; neuvottelut; pelko; taloudellinen integraatio; vaikutukset

Tieteenala/Aihealue

Sarja

EVAn EU-asennetutkimukset 1992-2012

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Yhdyskuntatutkimus

Tuottajat

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta

Ajallinen kattavuus

1993

Aineistonkeruun ajankohta

1993-10-27 – 1993-12-09

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Kyselylomakkeita lähetettiin 4000 ja niitä palautettiin 1932. Näyte on satunnaisotos koko maan 18 - 70-vuotiaasta suomen- ja ruotsinkielisestä väestöstä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Näyte on demografisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti edustava.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

48,30

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

159 muuttujaa ja 1912 havaintoa.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineisto ei sisällä kommentteja-avokysymyksen vastauksia.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) & Yhdyskuntatutkimus: EVAn EU-asennetutkimus syksy 1993 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1058

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suomalaisten EY-kannanotot: syksy 1993 (1993). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA).

Haikonen, Jyrki & Kiljunen, Pentti (2003). Mitä mieltä, suomalainen? EVAn asennetutkimuksien kertomaa vuosilta 1984-2003. Helsinki: Taloustieto. EVA-raportti.

Tuokko, Katja (2012) From Left to West: The position of Vasemmistoliitto on European integration in 1990 - 1998. Poliittisen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. hdl:10138/37140

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.