FSD1042 Eduskuntavaalien 1999 seuranta

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Eduskuntavaalien 1999 seuranta

Aineistonumero

FSD1042

Pysyvä tunniste

urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1042

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Moring, Tom (Helsingin yliopisto)
  • Suomen Gallup
  • Changes in Finnish TV Election Campaigns -projekti

Sisällön kuvaus

Eduskuntavaalitutkimuksessa vastaajilta kysyttiin, kävikö vastaaja äänestämässä vuoden 1996 kunnallisvaaleissa ja mitä puoluetta hän silloin äänesti. Eduskuntavaaleihin liittyen kysyttiin, äänestikö vastaaja vuosien 1995 ja 1999 eduskuntavaaleissa ja mitä puoluetta hän äänesti. Vuoden 1999 eduskuntavaaleihin liittyen kysyttiin myös, äänestikö hän ennakkoon vai varsinaisena vaalipäivänä. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä syyt vaikuttivat vastaajan tekemään valintaan eduskuntavaaleissa ja miten tärkeitä tietyt asiakysymykset olivat vastaajan tehdessä äänestyspäätöstä. Lisäksi tiedusteltiin, missä vaiheessa vastaaja teki äänestyspäätöksensä ja vaikuttiko äänestyspäätökseen enemmän ehdokkaan puolue vai ehdokas itse. Vastaajilta tiedusteltiin, mistä lähteistä he saivat tietoa äänestyspäätöksensä tueksi, mitä TV-mainoksia he olivat nähneet ja millaisia ne heidän mielestään olivat. Tutkimuksessa tiedusteltiin, olivatko vastaajat osallistuneet vaalitilaisuuksiin, olivatko he käyneet puolueiden tai ehdokkaiden Internet-sivuilla tai olivatko he ottaneet yhteyttä puolueeseen tai ehdokkaaseen Internetin kautta. Lisäksi kysyttiin, olivatko vastaajat käyttäneet vaalikoneita. Äänestämättä jättäneiltä kysyttiin, miksi he eivät olleet käyneet äänestämässä. Vastaajia pyydettiin myös nimeämään puolue, jota hän "pakkotilanteessa" äänestäisi tai mikä puolue hänestä olisi vähiten epämieluisa vaihtoehto. Lisäksi kysyttiin, mikä hallituspohja vastajan mielestä olisi paras ja oliko hän tutkimuksen tekohetkellä työssä. Taustamuuttujia ovat sukupuoli, äidinkieli, ikä, siviilisääty, kotitalouden koostumus, koko ja tulot, koulutus, ammatti, tietoja työpaikasta, ammattiyhdistysjäsenyys, yhteiskuntaluokka ja asuinpaikka, äänestäminen vaaleissa ja sijoittuminen vasemmisto-oikeisto -akselille. Taustamuuttujat on päivitetty vuoden 1998 elokuussa.

Asiasanat

eduskuntavaalit; ehdokkaat; mainonta; puolueiden kannatus; äänestäminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Vaalien seurantatutkimukset (GallupKanava)

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Suomen Gallup

Ajallinen kattavuus

1999

Aineistonkeruun ajankohta

1999-03

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

3-vaiheinen ositettu otanta

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

195 muuttujaa ja 1232 havaintoa.

Datan versio

2.2

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kunta- ja postinumeromuuttujat.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Moring, Tom (Helsingin yliopisto) & Suomen Gallup & Changes in Finnish TV Election Campaigns -projekti: Eduskuntavaalien 1999 seuranta [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.2 (2006-08-07). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1042

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suomen europarlamenttivaalit (2000). Toim. Pertti Pesonen. Tampere: Tampere University Press.

Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007 (2009). Toim. Borg, Sami & Paloheimo, Heikki. Tampere: Tampere University Press.

Westinen, Jussi (2011). Yhteiskunnallisten ristiriitaulottuvuuksien ja puoluevalinnan suhde eduskuntavaaleissa 1991-2007. Tilastollinen analyysi. Tampere: Tampereen yliopisto. Valtio-opin pro gradu -tutkielma.

Wass, Hanna (2007). The effects of age, generation and period on turnout in Finland 1975-2003. Electoral Studies 26(3), 648-659.

Paloheimo, Heikki & Sundberg, Jan (2005). Puoluevalinnan perusteet. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 169-201. Helsinki: WSOY.

Paloheimo, Heikki (2003). Miten äänestäjät valitsevat puolueen? Politiikka 45(3), 175-193.

Paloheimo, Heikki (2005). Let the Force Be with the Leader: But Who Is the Leader? In: The Presidentialization of Politics: A Comparative Study of Modern Democracies (ed. Thomas Poguntke & Paul Webb), 246-268. Oxford: Oxford University Press.

Paloheimo, Heikki (2005). Vaalit ja demokratia Suomessa. Helsinki: WSOY.

Paloheimo, Heikki (2005). Puoluevalinnan tilannetekijät. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 202-228. Helsinki: WSOY.

Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2009). Vaalikampanja. Teoksessa: Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007 (toim. Borg, Sami & Paloheimo, Heikki), 28-59. Tampere: Tampere University Press.

Karvonen, Lauri (2009). Politiikan henkilöityminen. Teoksessa: Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskuntavaalitutkimus 2007 (toim. Borg, Sami & Paloheimo, Heikki), 94-125. Tampere: Tampere University Press.

Grönlund, Kimmo & Paloheimo, Heikki & Wass, Hanna (2005). Äänestysosallistuminen. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 119-146. Helsinki: WSOY.

Borg, Sami & Moring, Tom (2005). Vaalikampanja. Teoksessa: Vaalit ja demokratia Suomessa (toim. Heikki Paloheimo), 47-72. Helsinki: WSOY.

Jansen, Giedo (2011). Social Cleavages and Political Choices. Large Scale Comparisons of Social Class, Religion and Voting Behaviour in Western Democracies. Nijmegen: Radboud University. ICS Dissertation.

Smets, Kaat (2010). A Widening Generational Divide? Assessing the Age Gap in Voter Turnout Between Younger and Older Citizens. Firenze: European University Institute. DOI:10.2870/15899

Moring, Tom & Mykkänen, Juri (2012). Vaalikampanjat ja viestinnällistyminen. Teoksessa: Muutosvaalit 2011 (toim. Borg, Sami), 62-78. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu; OMSO 16/2012. Helsinki: Edita. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-172-2.

Karvonen, Lauri (2012). Ehdokasäänestäminen. Teoksessa: Muutosvaalit 2011 (toim. Borg, Sami), 313-323. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu; OMSO 16/2012. Helsinki: Edita. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-172-2.

Federer-Shtayer, Hila (2012 ) Alignment, realignment and dealignment in multi-party systems: a conceptual and empirical study. Doctoral thesis. Institute of Political Science, Faculty of Social and Behavioural Sciences, Leiden University. hdl:1887/18669

Carlson, Tom & Strandberg, Kim (2005). The 2004 European parliament Election on the Web. Finnish Actor Strategies and Voter Responses. Information Polity 10(3 & 4), 189-204.

Carlson, Tom & Strandberg, Kim (2007). The European Election on the Web in a Candidate-Centered system. The Case of Finland in The Internet and National Elections. A Comparative Study of Web Campaigning (Eds. Kluver, R. & Foot, K. & Schneider, S. & Jankowski, N.). London & New York: Routledge.

Carlson, Tom & Strandberg, Kim (2008). Riding the Web 2.0 Wave. Candidates on YouTube in the 2007 Finnish National Elections. Journal of Information Technology and Politics 5(2).

Carlson, Tom & Strandberg, Kim (2008). Plus ça change, plus ça reste le même? The evolution of Finnish Web campaigning 1996-2004. in Communicating Politics. Political Communication in the Nordic Countries (Eds. Strömbäck, Jesper & Ostern, Mark & Aalberg, Toril). Göteborg: Nordicom.

Carlson, Tom & Strandberg, Kim (2012). The Rise of Web Campaigning in Finland. in iPolitics. Citizens, Elections, and Governing in the New Media Era (Eds. Ramos, J. & Davies, R.). Cambridge: Cambridge University Press.

Karvonen, Lauri (2012). Att välja parti och att välja person. I Sphinx årsbok 2011-2012, 41-54. Helsingfors: Finska Vetenskaps-Societeten.

Smets, Kaat (2013). De opkomstkloof tussen jong volwassenen en ouderen in nationale verkiezingen. Een vergelijkend onderzoek (The Age Gap in Voter Turnout Between Young Adults and Older Citizens in National Elections. A Comparative Study). Res Publica 55(1), 11-36.

Karvonen, Lauri (2014). Parties, Governments and Voters in Finland. Politics under Fundamental Societal Transformation. Colchester. ECPR Press

Demokratiaindikaattorit 2013. Toim. Borg, Sami. Helsinki: Oikeusministeriö. Selvityksiä ja ohjeita 52/2013. URN:ISBN:978-952-259-334-4

Árnason, Ragnar (2022). Plummeting Pillars : Waning support of pole parties in Norden. Master's thesis in social sciences. University of Helsinki: Helsinki. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202209153508

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.